Rotanmyrkyistä pidettävä kirjaa
Maatilojen on tästä vuodesta lähtien pidettävä kirjaa desinfiointiaineista sekä jyrsijä-, hyönteis- ja punkkimyrkyistä, joita käytetään rehuvarastoissa. Kirjanpitoa valvotaan tukitarkastusten yhteydessä.Tänä vuonna täydentävien ehtojen rehuvalvonnassa tarkastetaan, että maatila pitää kirjaa rehuturvallisuutta varmistavista biosideista. Valvontaa tehdään niin kotieläin kuin kasvinviljelytiloille.
Biosideja ovat esimerkiksi desinfiointiaineet, rotanmyrkyt ja hyönteiskarkotteet.
Rehuvalvonnoissa kirjanpitoa edellytetään desinfiointiaineista, jyrsijämyrkyistä sekä hyönteis- ja punkkimyrkyistä, joita käytetään rehuvarastoissa tai ruokinta-astioiden ja rehujen kuljetus-, siirto- tai punnitusvälineiden käsittelyssä.
Kirjanpidon täytyy sisältää käytettyjen biosidien nimet, määrät ja käyttöajat kuluvalta vuodelta. Esimerkiksi aineiden ostokuitteja voi käyttää kirjanpidon perustana.
Kirjanpidon ei tarvitse noudattaa tiettyä kaavaa ja sen voi tehdä joko käsin kirjoittamalla tai tietokoneella, Elintarviketurvallisuusvirasto Evirasta kerrotaan.
Tähän vuoteen asti täydentävien ehtojen rehuvalvontaa on tehty pääasiassa eläintiloilla, mutta nyt valvonta laajenee myös kasvinviljelytiloille. Noin 210 eläintilan lisäksi valvotaan 400 kasvintuotantotilaa, jotta valvonta kattaa yhden prosentin tukea hakeneista tiloista.
Evira ohjaa täydentävien ehtojen rehuvalvontaa ja sen suorittavat elykeskusten tarkastajat. Kasvinviljelytilojen rehuvalvonta tehdään tiloilla peltovalvontojen yhteydessä.
Täydentävien ehtojen vaatimusten noudattaminen on useimpien maataloustukien ehtona.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat


