Ruokaketju ei ole yskinyt koronasta – riski elintarviketeollisuuden tuotantolinjojen sulkemiseen on olemassa, jos tautitilanne pahenee
Maito- ja eläinkuljetukset ovat toimineet normaalisti.
Ruokaketjussa pyörät ovat pyörineet valtakunnan heikentyneestä koronatilanteesta huolimatta. Kuva: Johannes TervoRuokataloissa työntekijöiden sairastumiset koronaviruksen aiheuttamaan tautiin ovat pysyneet aisoissa. Maidon ja teuraseläinten noudot maatiloilta ovat sujuneet normaaliin tapaan.
Riski tuotantolaitosten sulkemiseen on olemassa, jos tautitilanne pahenee. Ruokataloissa seurataan ja arvioidaan tilannetta jatkuvasti.
"Poissaolot vaihtelevat tehdaskohtaisesti, mutta tilanne on pysynyt hallinnassa", henkilöstöjohtaja Marianne Tammela Valiolta kertoo.
"Tällä hetkellä tilanne näyttää hyvältä Atrian tehtailla, mutta tilanne voi muuttua huonoksi todella nopeasti. Ja pahimmillaan tuotantolaitoksia voisi joutua pysäyttämään", Atria Suomen toimitusjohtaja Mika Ala-Fossi sanoo.
Atrialla sairauspoissaoloja on ollut vuoden 2021 jälkimmäisellä puoliskolla jonkin verran aiempaa enemmän.
"Henkilöstöömme kohdistuneet koronavirustartunnat Suomen yksiköissämme ovat edelleen yksittäisiä", kertoo HKScanin Suomen liiketoimintayksikön johtaja Jari Leija.
"Henkilöstömme on ollut vahvasti sitoutunut koronaa koskevien toimintaohjeiden noudattamiseen. Sen avulla olemme pystyneet varmistamaan, että tuotantoyksikkömme ja koko toimitusketjumme ovat toimineet ilman merkittäviä häiriöitä."
"Tämän hetkisessä pandemiatilanteessa sairastumiset ovat mahdollisia, mutta teemme omalta osalta kaikkemme, että viruksen leviämistä voidaan hillitä", Leija sanoo.
Kotimaan pahentunut koronatilanne näkyy Valiolla jonkin verran lisääntyneinä sairauslomina. Suuri osa poissaoloista johtuu altistuneiden, mutta oireettomien, kotiin jäämisestä.
Huoltovarmuuden kannalta kriittisenä yrityksenä Valiossa on kehotettu työntekijöitä jäämään kotiin matalalla kynnyksellä pienenkin flunssan takia ja menemään koronatestiin, jotta tauti ei leviä.
Sairauslomat ja karanteenipoissaolot on saatu katettua sijaisjärjestelyillä.
Teuraskuljetukset ovat toimineet normaalisti, Ala-Fossi kertoo.
"Kuljettajien sairastuminen olisi paha paikka. Teemme jatkuvaa riskinarviointia myös teuraskuljetuksiin liittyen ja käymme keskustelua liikennöitsijöiden kanssa."
"Varotoimenpiteitä on lisätty ja niiden kautta tällä hetkellä sairastumiset eivät ole uhka", Ala-Fossi sanoo.
Samoin HKScanilla teuraskuljetukset ovat toimineet normaalisti. "Yhtiön koronatoimintaohjeiden noudattaminen koskee myös kuljettajia", Leija sanoo.
Maidon kerääminen tiloilta on toiminut koko pandemian ajan ja tälläkin hetkellä normaalisti, kertoo Tammela.
Ruokataloissa tehtiin suunnitelmat taudin torjuntaan heti pandemian alussa.
Tarkka hygienia, turvaetäisyydet ja maskien käyttö on arkea. Ulkopuolisten vierailuja rajoitetaan, samoin henkilöstön liikkumista eri toimipisteiden välillä.
Toimintojen hajautuksesta on hyötyä.
"Valiolla on Suomessa 12 tuotantolaitosta, kolme jakeluvarastoa ja kuluttajatuotteiden päävarastot. Valmistus ja jakelu jakautuvat siis useammalle paikkakunnalle, mikä helpottaa toimimista poikkeustilanteissa", Tammela kertoo.
"Olemme selvinneet koko pandemian ajan erinomaisella toimitusvarmuudella ilman suurempia tuotepuutteita."
"Hyvin äärimmäisessä tilanteessa pystymme tarvittaessa supistamaan hetkellisesti noin 1 000 tuotetta kattavan valikoimamme tuotantoa, mutta nämä toimet eivät ole olleet tarpeen kertaakaan pandemian aikana."
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

