Työkykyneuvojat säästyivät potkuilta Melan yt-neuvotteluissa
Työkykyneuvojat antavat henkilökohtaista, luottamuksellista ja maksutonta apua myel-vakuutetuille erilaisissa työkykyä kuormittavissa tilanteissa.
Työkykyneuvojan puoleen voi kääntyä hyvin monenlaisissa tilanteissa, yksin ei pidä jäädä. Kuva: Johannes TervoMyel-vakuutettuja maatalousyrittäjiä, kalastajia ja poronhoitajia auttavien työkykyneuvojien määrä pysyy ennallaan, vaikka yt-neuvotteluiden seurauksena joka kuudes Maatalousyrittäjien eläkelaitos Melan työntekijä irtisanotaan.
”Myöskään muita, jotka työskentelevät pääasiassa varhaisen tuen parissa, ei irtisanottu. Tehtävät saattoivat vähän muuttua”, kertoo yksikönpäällikkö Pirjo Saari Melasta.
Jatkossa työkykyneuvojat työskentelevät eri linjassa kuin Espoossa sijaitsevan pääkonttorin henkilökunta, Saari kertoo.
Melan työkykypalvelut fuusioitui lomitusyksikön kanssa ja on nyt yhteiseltä nimeltään työkyky- ja lomitusyksikkö.
”Kentällä, asiakasrajapinnassa toimivien asiakasvastaavien ja työkykyneuvojien, yhteistyötä halutaan tiivistää ja saada siitä vielä enemmän irti. On ajateltu, että organisatorisesti olisi järkevämpää, jos kentällä toimivat työskentelisivät samassa linjassa.”
Työkykyneuvojat antavat henkilökohtaista, luottamuksellista ja maksutonta apua erilaisissa työkykyä kuormittavissa tilanteissa. Tällaisia voivat olla esimerkiksi omaan terveyteen, jaksamiseen, ihmissuhteisiin, elämän muutostilanteisiin tai taloudellisiin ja yrittämisen liittyvät asiat.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat






