ATL: Uusi sikatauti lähestyy Suomea
Tanskan tautitapauksen ja Alankomaissa levinneen tartunnan välillä on todennäköisesti yhteys.
Pikkuporsaat ovat erityisen herkkiä uudelle parvovirukselle. Kuvassa terveitä suomalaisia porsaita. Kuva: Carolina HusuTanskalaisella noin 900 emakon sikatilalla on todettu todennäköisesti samaa, uutta parvovirusta, joka leviää vauhdilla Alankomaissa, kertoo ruotsalainen ATL-verkkolehti.
Tanskan tautitapauksen ja Alankomaissa levinneen tartunnan välillä on todennäköisesti yhteys. Tartunnan leviämistavasta ei kuitenkaan ole toistaiseksi esitetty arvioita.
Emakkosikalassa kyse on nPPV:stä, joka on geneettisesti erilainen kuin klassinen parvorius PPV, eivätkä vanhat rokotteet tai perinteiset PCR-testit havaitse sitä suoraan.
Landbrug & Fødevarer Sektor Gris -järjestö kehottaa tanskalaisia sikatiloja seuraamaan eläimiään tarkasti mahdollisten oireiden varalta. Oireista on syytä ilmoittaa eläinlääkärille.
Pikkuporsaat ovat erityisen herkkiä uudelle parvovirukselle.
Alankomaissa viruksen on kerrottu heikentävän eläinten kasvua, mutta tartunnan saaneista sioista vain harva on lopulta kuollut tautiin. Ongelmien on myös havaittu vähenevän muutaman kuukauden kuluttua. Tämän uskotaan johtuvan siitä, että sioille kehittyy immuniteetti virusta vastaan, ATL kertoo.
Pig Progress -verkkolehden mukaan virus on levinnyt jopa 80 prosenttiin Alankomaiden emakkosikaloista. Tartuntoja on todettu myös Belgiassa ja Saksassa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
