Ohran siemenistä voi tulla keväällä pulaa
Tällä hetkellä rypsin ja rapsin siementen peittaukseen ei ole voimassaolevaa lupaa.Siementen kysyntä on ollut talven kynnyksellä vilkasta tai vähintään melko vilkasta, ilmenee Kylvösiemen-lehden siemenkauppiaille tekemästä kyselystä.
Syksyllä kysyntää lisäsi epävarmuus tilan oman siemenen laadusta. Loppusyksyn kohtuulliset puintikelit ovat voineet osittain helpottaa huolta.
Osa siemenliikkeistä arvioi, että ohran siemenistä voi tulla pulaa. Myös kevätvehnän siemenestä voi tulla niukkuutta.
Siemensato on keskimääräistä pienempi, kuten viljasato muutenkin tänä vuonna. Laatu on näillä näkymin pääosin hyvä. Itävyydet ovat suhteellisen hyviä. Alueellisia eroja on.
Öljykasvien siementen kysyntä on ollut syksyllä vähäistä. Niiden siemenkauppa on yleensä painottunut keväämmälle.
Tällä hetkellä rypsin ja rapsin siementen peittaukseen ei ole voimassaolevaa lupaa. Nyt on menty jo monta vuotta kevään kerrallaan voimassaolevilla poikkeusluvilla.
Herneen viljelyala ja kokonaissato on ollut suhteellisesti kovassa kasvussa. Siemenkauppiaat uskovat kasvun jatkuvan.
Luomusiementen tarjontatilanne on tällä hetkellä hyvä.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

