MTK:n Max Schulman nousee Copan viljaryhmän johtoon
MTK:n vilja-asiamies Max Schulman nousee Euroopan maataloustuottajajärjestön Copa-Cocegan viljatyöryhmän johtoon. Hän vaatii EU:lta tiukempaa otetta Kanadan ja USA:n kanssa käytävissä kauppaneuvotteluissa.Perinteisesti työryhmän puheenjohtaja on tullut EU:n suurista viljantuottajamaista. Schulman voitti perjantaina äänestyksessä britti Mike Hamblyn .
”Tämä on erittäin hyvä näköalapaikka ja vahvistaa MTK:n näkyvyyttä eurooppalaisella tasolla.”
Uusi puheenjohtaja vaatii EU:lta tiukempaa otetta esimerkiksi Kanadan ja USA:n kanssa käytävissä vapaakauppaneuvotteluissa.
”Herkät tuotteet kuten kaura ja durum-vehnä tarvitsevat jatkossakin tullisuojaa. Maatalous ei saa saa olla neuvotteluissa ensimmäinen asia, josta annetaan periksi”, Schulman painottaa.
Hänen mukaansa myös EU:n sisäisissä viljamarkkinoissa on paljon kehitettävää.
”Markkinoilta saatavaa tuloa pitää pystyä kasvattamaan. Kauppa ei nykyisin toimi kunnolla kaikkiin suuntiin. Joihinkin EU-maihin esimerkiksi tuodaan viljaa unionin ulkopuolelta vaikka tarjontaa olisi sisämarkkinoillakin.”
Myös viljan hinnassa on unionin sisällä isoja eroja. Esimerkiksi Suomessa tuottajahinnat ovat yleensä olleet alhaisemmat kuin Keski-Euroopassa.
Schulmanin lisäksi Copan-Cocegan luottamuselimissä toimivat MTK:sta Sami Kilpeläinen maitotyöryhmän varapuheenjohtajana, Tiina Linnainmaa Cocegan johtokunnan jäsenenä ja Juha Marttila Copan johtokunnan varapuheenjohtajana.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

