Liikkuva teurastamo onnistuisi todennäköisesti myös Suomessa
Liikkuvia teurastamoja ei toistaiseksi ole yhtään käytössä Suomessa.
Elintarviketurvallisuusvirasto Evira kertoo, ettei myöskään yhtään hakemusta ole tullut.
Lainsäädäntö ei tunne erikseen termiä liikkuva teurastamo, vaan tällaista teurastamoa koskee teurastusmääristä riippuen sama lainsäädäntö kuin tavanomaista teurastamoa tai pienteurastamoa.
Viranomaisten mukaan mahdolliset ongelmat voisivat liittyä esimerkiksi jäteveden ja sivutuotteiden käsittelyyn.
Lihatarkastuksen ja laitosvalvonnan järjestämisen osalta Evira arvioi, että se järjestyisi tarvittaessa.
Teurastamoiden valmistaja Kometos on ollut yhteydessä viranomaisiin selvittääkseen liikkuvan teurastamon mahdollisuuksia Suomessa, mutta lopulta luvan teurastamolle hakisi sen ostaja.
Yksi vastuksista on toimitusjohtaja Raimo Niemen mielestä Suomen tuhannen eläinyksikön vuosittainen teurastusraja pienteurastamoille.
Se tarkoittaa, että pienteurastamon luvilla toimiva laitos voi teurastaa maksimissaan tuhat nautaa vuodessa. Sillä määrällä liikkuvan yksikön toimintaa on Niemen mukaan vaikea saada kannattavaksi.
Suomi on hakenut rajan nostoa viiteen tuhanteen ja saanut siihen EU-komission hyväksynnän.
Nyt odotetaan muiden jäsenmaiden reaktioita asiaan.
Asia varmistuu helmikuun alkuun mennessä. Käytännössä muutos voitaisiin saada voimaan maaliskuussa, kertoo eläinlääkintöylitarkastaja Anna-Maija Grönlund maa- ja metsätalousministeriöstä.
Terhi Torikka
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
