Laivojen pakokaasuista aiotaan valmistaa typpilannoitetta
Arviolta puolet maailman väestöstä on riippuvainen perinteisistä fossiilisilla polttoaineilla tuotetusta ammoniakista valmistetuista lannoitteista.
Tutkimushankkeessa selvitetään myös laivojen jätteiden hyödyntämistä biokaasun tuotannossa. Kuva: Jaana KankaanpääLaivojen päästöistä voitaisiin tuottaa merkittäviä määriä typpipohjaista lannoitetta vuosittain, arvioi johtava tutkija Päivi Aakko-Saksa Teknologian tutkimuskeskus VTT:stä.
Monitieteisessä Meri-News -hankkeessa kehitetään menetelmiä laivojen typen oksidipäästöjen talteenottoon ja uusien synteesireittien luomiseen ammoniakin ja urean tuotantoa varten.
Arvioiden mukaan maailmanlaajuisesti laivojen päästöistä voitaisiin tuottaa vuosittain jopa 12 miljoonaa tonnia typpipohjaista lannoitetta.
Energiantuotannon päästöjä voitaisiin myös hyödyntää, hankkeen tiedotteessa sanotaan.
”Vaihtoehtoisten teknologioiden kehittäminen lisäisi paikallista omavaraisuutta kriittisten lannoitteiden tuotannossa ja tukisi siirtymää fossiilittomiin raaka-aineisiin”, Aakko-Saksa sanoo.
”Ammoniakin valmistus niin kutsutulla Haber–Bosch-prosessilla maakaasusta on erittäin energiaintensiivinen ja tuotanto on myös maantieteellisesti keskittynyttä”, toteaa VTT:n johtava erikoistutkija Matti Reinikainen.
”Tämä lisää painetta kehittää uusia tuotantopolkuja ammoniakin ja typpipohjaisten lannoitteiden valmistukseen.”
Arviolta puolet maailman väestöstä on riippuvainen perinteisistä fossiilisilla polttoaineilla tuotetusta ammoniakista valmistetuista lannoitteista.
Tutkimushankkeessa selvitetään myös laivojen jätteiden hyödyntämistä biokaasun tuotannossa.
Lisäksi yksi tutkimuskohde on metanolipolttoaineen synteesi biokaasun hiilidioksidiosuudesta ja metaanista hajotetusta vedystä.
Metaanin hajottaminen tuottaa myös hiiltä, jota voidaan käyttää grafiitin raaka-aineena.
Liikenteen sähköistyminen kasvattaa merkittävästi grafiitin kysyntää. Litiumioniakut käyttävät jo noin 50 prosenttia saatavilla olevasta grafiitista.
Kolmevuotisessa Meri-News -hankkeessa ovat mukana: Business Finland, VTT, Luonnonvarakeskus, Meyer Turku, Valio, HVK, Rotoboost, Green North Energy, Langh Tech ja FC Fertilizing Oy.
VTT:n koordinoiman hankkeen budjetti on 1,46 miljoonaa euroa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat






