Sucros etsii uusia sopimusviljelijöitä
”Vanhoja viljelijöitä eläköityy muutamia kymmeniä joka vuosi. Myös muista syistä muutamia viljelijöitä jää vuosittain pois”, maatalousjohtaja Matti Kukkola Sucroksesta toteaa syyksi uusien viljelijöiden etsintään.
Tällä hetkellä allekirjoitettuja uusia sopimuksia on yli 20. Sopimusehdotuksia on tämän lisäksi lähetetty noin 50 viljelijälle, joilta lopullista vastausta ei ole saatu.
”Vastikään saavutettu hintaratkaisu toivottavasti rohkaisee vielä epäröiviä myönteiseen ratkaisuun”, Kukkola toivoo.
Hän arvioi, että myös osa nykyisistä viljelijöistä pystyy lisäämään juurikasalaa. ”Emme kuitenkaan suosittele, että kylvöalaa kasvatettaisiin väkisin niin, että viljelykierto kärsii. Samalla lohkolla ei tulisi viljellä juurikasta peräkkäisinä vuosina, vaan vähintään joka toinen vuosi pitäisi kylvää jotain muuta kasvia, kuten viljaa.”
Sucros ei aseta rajoitteita, miltä alueelta uusia viljelijöitä otetaan. Pääosa juurikkaista tulee nykyisin Varsinais-Suomesta, Satakunnasta ja Hämeestä.
Maa- ja metsätalousministeriön mukaan juurikkaanviljelijöitä oli viime kesänä alle 800. Keskimääräinen juurikasala tilaa kohti oli noin 15 hehtaaria.
Kukkola toteaa juurikkaan olevan kannattava viljelykasvi.
”Nykyisillä hinnoilla nettotuotto hehtaarilta 80 kilometrin etäisyydellä tehtaasta ja 45 tonnin hehtaarisadolla on reilut 800 euroa. Jos sitä vertaa vaikka myllyvehnään, sato 5 tonnia hehtaarilta ja hinta 230 euroa tonnilta, juurikkaan kate on noin 500 euroa parempi.”
Lisäksi hän muistuttaa juurikkaan arvosta esikasvina.
”Viljan hehtaarisadot paranevat, kun juurikas on viljelykierrossa.”
Kukkola lupaa, että Sucroksen viljelykonsulentit auttavat uusia viljelijöitä käytännön asioissa.
”Voi aloittaa myös ilman, että investoi omiin koneisiin. Konsulentit auttavat löytämään urakoitsijoita tai muita rahtityön tekijöitä juurikkaan kylvöön ja korjuuseen, joihin erikoiskoneita tarvitaan.”
Konsulenttien yhteystiedot sekä kannattavuuslaskelmia eri satotasoilla ja hinnoilla löytyy Sucroksen nettisivuilta.
Juurikkaan hinnasta on nyt sovittu vuosille 2013 ja 2014, joten näiden vuosien osalta viljelyehdot ovat selvillä.
”Jatkosta aloitetaan neuvottelut MTK:n ja Sucroksen kesken heti, kun juurikassokerin tuotantoa koskeva EU-lainsäädäntö vuodesta 2015 eteenpäin on tiedossa”, Kukkola kertoo.
Lainsäädännössä keskeisiä asioita ovat kiintiöjärjestelmän sekä kansallisen juurikkaanviljelyn tuen jatkuminen vuoden 2015 jälkeen.
”Uskomme, että kiintiöjärjestelmä pysyy ainakin vuoteen 2020 asti. Myöskään kansallisen tuen osalta ei ole näköpiirissä, että se olisi uhattuna. Sokerin markkinatilanne koko Euroopassa on tällä hetkellä hyvä, joten ei ole näköpiirissä mitään sellaista tekijää, joka uhkaisi tuotannon jatkumista”, Kukkola sanoo.
TUURE KIVIRANTA
Lisätietoja: www.sucros.fi
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
