Varhaisperunan istutukset käyntiin saaristossa – "Edelleen on olemassa suuret riskit sadon epäonnistumiseen, sillä pakkasia voi vielä tulla"
Rymättylässä alkoivat varhaisperunan istutuksen eilen."Istutukseen päästiin viime vuotta myöhemmin, mutta silti keskiarvovuotta aiemmin", kertoo yrittäjä Riku Mäkilä. Hänen mukaansa normaali aika varhaisperunan istutukseen on arviolta huhtikuun ensimmäisellä viikolla.
Viime päivinä vallinnut lauhempi sääjakso mahdollisti istutustöiden aloittamisen.
Mäkilä ei halua lähteä arvailemaan, milloin ensimmäiset varhaisperunat voisivat kaupoissa kuluttajien saatavilla olla.
"Edelleen on olemassa suuret riskit sadon epäonnistumiseen, sillä pakkasia voi vielä tulla", Mäkilä toppuuttelee.
Varhaisperunan istutuksen aloitus vaatii Mäkilän mukaan aurinkoista säätä sekä plussakelejä ainakin päivisin.
Istutukset muovin ja harson alle jatkuvat nyt Mäkilän tilalla ainakin viikonlopulle, ellei sateita tule.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

