Lypsylehmien ruokinnassa pienikin tarkennus on rahanarvoinen

Lehmien ruokintapöytä ei saisi koskaan olla tyhjänä. Tuoretta karkeaa rehua on oltava kaiken aikaa saatavilla. Kuva: Kari Salonen

Lypsylehmien ruokinnassakin voidaan saada parempi taloudellinen tulos pienillä ruokinnan tarkistuksilla. Kannattavan maidontuotannon kivijalka on hyvälaatuinen säilörehu. Säilörehun D-arvon tulisi olla 69–70 paikkeilla ja raakavalkuainen päälle 13 prosentissa. Tällaista säilörehua on helppo täydentää joko kotovaraisella väkirehulla tai ostorehuilla.

ProAgria Pohjois-Savon ruokinnan ja tuotannonohjauksen asiantuntija Irja Harakka muistuttaa, että D-arvon nostaminen suositellusta johtaa helposti ruuansulatusongelmiin. Liian sulava tuorerehu yhdessä väkirehun kanssa laskee pötsin pH:ta turhan alas, jolloin ongelmia alkaa esiintyä.

Myös noin 15 prosentin valkuaispitoisuus on hyvä, eikä sen nostaminen korkeammaksi ole taloudellisesti eikä ruokinnallisesti kovin kannattavaa.

Nurmipalkokasveja, apiloita ja virnoja kannattaa käyttää hyväksi säilörehunurmien valkuaislähteenä. Riittävä säilöntäaineen käyttö varmistaa rehun säilymisen hyvälaatuisena. Nyrkkisääntönä voidaan todeta, että märälle rehulle happo on parempi. Esikuivattu rehu säilyy hyvin joko hapolla tai biologisella säilöntäaineella.

Irja Harakan mukaan väkirehun ja karkean rehun suhde määräytyy tapauskohtaisesti tuorerehun NDF- kuitumäärän perusteella. Erillisruokinnassa Harakka suosittelee väkirehun turvalliseksi osuudeksi noin 45 prosenttia. Seosrehuruokinnassa prosentti voi olla korkeampi.

"Laatutunnusluvuista syönti-indeksi on tärkeä ja sen pitäisi mielestäni olla yli 105. Rehuanalyysistä katson aina kaikki arvot, ja vain noin viisi prosenttia yltää minun mieleiseen täydelliseen A-luokkaan", Harakka tunnustaa.

Harakan mukaan ummessaolokaudella kannattaa välttää natriumia ja etenkin kaliumia, sillä molemmat lisäävät utarepöhön riskiä. Liiallinen kalium on usein seurausta runsaasta lietelannan käytöstä nurmen lannoituksessa.

Sen sijaan E-vitamiinin, seleenin ja hivenainelisän antamisella estetään utare- ja kohtutulehdusta poikimisen tienoilla. Kehittyvän vasikan vaatima valkuaistarve on myös otettava huomioon.

Nautojen riittävä fosforin saanti on viime aikoina herättänyt keskustelua. Fosforin saanti on helppo tarkistaa säilörehun kivennäisanalyysista. Säilörehun fosforipitoisuuden olisi oltava yli 3,0 grammaa kilossa kuiva-ainetta, jotta sekä nurmi että nauta saisivat sitä riittävästi. Suomessa tilanne on huolestuttava ja fosforin puute on alkanut näkyä myös eläinten kasvussa, tuotoksissa ja hedelmällisyydessä.

Tunnutuksen aikana pötsiä valmistetaan poikimiseen ja maidontuotantokauteen. Pitkä kuitu lisää pötsin täyteisyyttä ja näin ollen vähentää juoksutusmahan siirtymän riskiä.

Poikimista seuraavan viikon aikana kalsiumin saanti on turvattava. Propyleeniglykoliakin voi antaa, jos säilörehun laatu on heikohko. Kaavamaisesti sitä ei Harakan mukaan kuitenkaan kannata antaa.

Taloudellisen tuloksen parantamisessa nurmien keskisadon nostaminen on avainasemassa. Suomen noin seitsemän kuiva-ainetonnin keskisato hehtaarilta on turhan matala. Kolmen sadon taktiikalla korjuukustannukset nousevat yllättävän korkeiksi tuotettuun energiamäärään suhteutettuna.

Maassamme on maitotiloja, joilla tuorerehusato jää jopa alle neljään tonniin kuiva-ainetta. Näin vaatimaton satotaso nurmella vaatii vajaat pari peltohehtaaria per lypsylehmä. Melko helposti saavutettavalla yhdeksän tonnin hehtaarisadolla reilu puoli hehtaaria riittää ruokkimaan yhden lypsylehmän.

Ruukin tutkimusasemalla tehdyssä nurmen korjuurytmitys- ja lannoituskäytäntökokeessa tutkittiin kolmen korjuukerran, toisen sadon niittoajankohdan ja lannoituksen jakamisen merkitystä tehokkaalle säilörehunurmen tuotannolle.

Maksimilannoituksella nurmisatoa kertyi yli 13 tonnia kuiva-ainetta hehtaarilta, mutta maassamme vallitsevan käytännön mukaisella lannoituksella vain hitusen alla yhdeksän tonnia. Maksimilannoitetun nurmen kokonaissadon D-arvo parani ja raakavalkuais-, kivennäis- hivenpitoisuudet nousivat.