Ålandsmejeriet luopuu luomutuotteista ‒ raaka-ainetta tuottava tila palaa tavanomaiseen tuotantoon
ÅCA-osuuskunnan suurin luomutila siirtyy tavanomaiseen tuotantoon kannattavuussyistä.
Luomutuotannon kannattavuuden heikentyminen on saanut monet luomumaitotilat harkitsemaan luomusta luopumista. Arkistokuva. Kuva: Sanne KatainenÅlandsmejeriet -merkillä maitotuotteita myyvä Ahvenanmaan keskusosuuskunta ÅCA lopettaa luomutuotteiden jalostuksen, osuuskunta kertoo tiedotteessaan. Asiasta ovat kertoneet ainakin Ålandstidningen ja Ålandsradio.
Syynä on luomumaitoa osuuskunnalle tuottaneen Saltvikissa sijaitsevan Johannisbergin tilan siirtyminen takaisin tavanomaiseen maidontuotantoon touko- ja kesäkuun vaihteessa.
Tila siirtyi luomuun vuonna 2016. Nyt tilan ja osuuskunnan yhteisissä neuvotteluissa on päädytty siihen, ettei luomutuotannon jatkaminen ole taloudellisesti kannattavaa.
Tiedotteen mukaan luomutuotteiden menekin heikkeneminen näkyy myös Ahvenanmaalla samoin kuin muualla Pohjoismaissa. Lähituotannon suosio näyttää kuitenkin kasvavan.
ÅCA:n toimitusjohtaja Joakim Blom kuvailee Ålandsradion uutisessa luomun merkitystä yhtiölle pieneksi ja pitää tuoteryhmään sitoutumista liian suurena riskinä nykyisessä kysyntätilanteessa.
Ålandsmejerietin valikoimassa olevien luomuraaka-aineesta tehtyjen tuotteiden valmistus jatkuu, mutta jatkossa tuotteet valmistetaan tavanomaisesti tuotetusta paikallisesta raaka-aineesta. Lisäksi osuuskunta etsii mahdollisuuksia tarjota valikoimassaan lähialueella tuotettuja luomutuotteita.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat







