Lapsuudenystäville yhteistyö antoi rohkeutta investoida – "Sikaporukka on pieni ja sosiaalinen"

Juha Savela ja Tomi Ranta investoivat yhdessä uuteen lihasikalaan. Pekonilan tilalla Sastamalassa asustaa vuodenvaihteen jälkeen kerrallaan noin 5 000 lihasikaa. Kuva: Kimmo Haimi

Kuva: Kimmo Haimi

Kuva: Kimmo Haimi

Kuva: Kimmo Haimi

Sikatilojen määrä puolittuu seuraavien kuuden vuoden aikana, mutta lihantuotanto ei juuri alene. Porsaiden määrä emakkoa kohti nousee huimasti ja jäljelle jäävät myös laajentavat tuotantoa. Gallup Elintarviketieto selvitti keväällä sikatilojen tulevaisuudennäkymiä muiden tuotantosuuntien tavoin.

Selvityksen perusteella sikatuottajien investointisuunnitelmat ovat varovaisia. Osa tuottajista kuitenkin ui vastavirtaan: 38-vuotias Juha Savela on tehnyt harvinaisen siirron ja laajentanut tuotantomuotoon, josta monet tällä hetkellä luopuvat. Hänestä on tullut muutama vuosi sitten sikatilallinen. Elämänmuutoksesta on kiittäminen Tomi Rantaa, Savelan lapsuudenystävää ja Pekonilan tilan toista osakasta.

Kaksikko aloitti yhteistyön 2010. Uusi lihasikala valmistui vuonna 2011. Tällä hetkellä lihasikoja on 3 000, mutta vuodenvaihteen jälkeen niiden määrä kasvaa 5 000:een. Ensimmäiset siat saatiin uusiin osastoihin maanantaina.

Jaettu riski keventää tuottajakaksikon mieltä. Viljanviljelijälle sikala tuo selviä synergiaetuja: lietettä pelloille, pienemmät rahtikustannukset ja lietteen ansiosta paremmat satotasot. Sikatilan läheisyys myös mahdollistaa viljatilan pyörittämisen pienemmällä konemäärällä.

Kaksikon yhteistyössä on selvä roolijako: Ranta hoitaa sikapuolen ja tekee korjaustöitä, Savela hallitsee viljanviljelyn ja talousasiat. Keskinäinen luottamus on vankka.

”Jos toinen sanoo tekevänsä jotakin, perään ei tarvitse katsoa”, Savela sanoo. Rannan kotitilalla on kasvatettu sikoja 50-luvulta saakka. Kotona on 1 500 eläimen lihasikala. Hän harkitsi ensin oman sikalansa laajentamista, mutta ajatus yhteistyöstä voitti.

Pekonilan tilan kaltaiset, suuret yhteistyötilat ovat viime vuosina kasvattaneet suosiotaan. ”Maataloutta ajatellaan enemmän bisneksenä. Taakan jako on järkevämpää: silloin vastuu ei ole vain yhden yrittäjän harteilla”, kaksikko luonnehtii.

Sikalan suunnittelussa on mietitty kokoa ja tehokkuutta. ”Nykyisin tehdään joko jotakin uniikkia, tai sitten isoa volyymia. Siinä välissä on hulluin paikka”, Savela mainitsee. Valtavaa rakennusta katsellessa ei ole epäselvää, kumpaan puoleen kaksikko panostaa.

Kuluja pienentää muun muassa maalämpö. Vuonna 2011 perustettu sikala on ensimmäisiä, joissa se on otettu käyttöön. Lämpöä ei kuitenkaan kerätä maan uumenista, vaan lietteestä. Energiamuodon edun voi tuntea myös nenässään: Kun lietteen lämpötila laskee, ammoniakin haihdunta on vähäisempää.

Lisäksi tekeillä on pilottihanke, jossa sikalan katolle asennetaan aurinkopaneelit. Hanke tehdään yhteistyössä ST1:n kanssa. Samalla testataan, miten esimerkiksi sikalasta leijaileva pöly vaikuttaa paneelien toimintaan. Sikala on optimaalinen aurinkovoiman käyttökohde monesta syystä: kattopinta-alaa on paljon ja sähköntarve on jatkuva. Suuren sikalan sähkölaskut ovat tavallisesti tuntuvia, eikä tukkualennuksia tunneta.

Viljanviljelijälle sika-ala on myös tuonut uusia ystävyyssuhteita ja tukea. ”Sikaporukka on aika pieni ja sosiaalinen”, Savela mainitsee. Saman lihatalon, Atrian, tuottajat voivat kilpailun sijaan iloita yhteistyöstä. Tuottajien tapaamisissa jaetaan tietoa ja kokemuksia.

Sika-alan haasteet eivät kaksikon uudistumishalua lannista. Mikä kannustaa alalle? ”Vaikka marginaalit ovat tiukkoja, alalla on jatkuvuutta. Maatila jättää jälkeensä jotakin myös tuleville polville”, Savela vastaa. Vaikka sianlihan tuottajahinta on madellut, he uskovat suunnan olevan ennen pitkää ylöspäin. Lupaavaa Savelan mukaan on, että kauppa on viime vuosina kasvattanut kotimaisen lihan osuutta.