”S-ryhmä häivyttää kasvisten alkuperää”
Kauppapuutarhaliitto, MTK ja SLC ovat huolissaan S-ryhmän suunnitelmista heikentää kasvisten alkuperän näkymistä kaupoissaan. SOK vaatii viljelijöitä käyttämään mustia laatikoita, joista kuluttajan on vaikea todeta vihannesten viljelymaata.”Mielestämme tässä on selvä tarkoitus hävittää näkyvistä laatikoissa esillä olevien tuotteiden alkuperä”, Kauppapuutarhaliiton toiminnanjohtaja Jyrki Jalkanen sanoo.
Tällä hetkellä kuluttaja näkee jo metrien päähän, missä laatikoissa on kotimaisia, missä muualta kuljetettuja tuotteita, Jalkanen toteaa. ”Jos kauppa siirtyy mustaan laatikkoon, ovat kotimaiset ja tuontikasvikset sekaisin. Erehtymisen vaara on silloin suuri.”
Etenkin paikallisten toimittajien näkyvyys on uhattuna mahdollisen muutoksen myötä, Jalkanen toteaa.
Kauppapuutarhaliitto, MTK ja SLC ovat vedonneet alueellisten osuuskauppojen hallintoneuvostoihin, jotta ne vaikuttaisivat SOK:n suunnitelmiin. ”Toivomme, että yhdessä voimme löytää ratkaisun, joka hyödyttää kaikkia osapuolia tuottajasta kuluttajaan asti sekä edistää kotimaisten kasvisten käyttöä”, vetoomuksessa sanotaan.
Kauppapuutarhaliitto muistuttaa, että ruoan alkuperä ja lähiruoka ovat tällä hetkellä erittäin vahvasti kuluttajia kiinnostavia asioita. Tutkimusten mukaan noin 80 prosenttia kuluttajista haluaa aina tai lähes aina ostaa kotimaisia vihanneksia, jos niitä vain on saatavilla.
Facebookiin on perustettu Ei mustaa vihanneslaatikkoa -sivu, jossa kuluttajat voivat ottaa kantaa asiaan.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

