Karitsaa viedään jälleen Ruotsiin, Suomeen taas tulee lihaa Latviasta
Teurasruuhkaa on nyt selvästi vähemmän kuin viime vuonna samaan aikaan.
Vainion teurastamo vie karitsanruhoja Ruotsiin rekkakuormallisen kerrallaan, kertoo toimitusjohtaja Miikka Depner. Kuva: Päivi SivonenLampaiden teurastukset ovat jälleen talven mittaan ruuhkautuneet. Kaikkia esimerkiksi marraskuulle sovittuja teuraskaritsoja ei ole vielä haettu. Kokonaistilanne ei silti ole yhtä paha kuin vuosi sitten, jolloin tuhannet karitsat odottivat halua tiloilla.
"Loka-marraskuussa ruuhkaa oli, ja joitakin hakuja jouduttiin siirtämään. Uuden keräilyn järjestämille pidemmille matkoille on aina palapelin kasaamista, eikä nouto välttämättä järjesty heti", Orimattilassa sijaitsevan Suomen suurimman lammasteurastamon, Vainion teurastamon, toimitusjohtaja Miikka Depner kertoo.
Pohjanmaan lammasosuuskunnan mukaan tilanne on nyt paljon parempi kuin vuosi sitten, silloin jonossa oli tähän aikaan noin 1 500 teurasta, nyt ei juuri yhtään.
Markkinatilanne on Vainion mukaan kohtuullinen. "Latviasta tulee aika paljon karitsaa, lammastalous on siellä kasvussa. Sitten, kun sitä taas ei tule, kysytään enemmän kotimaista."
Vainion teurastamo tarttui viime keväänä ruuhkaongelmaan etsimällä lihalle vientikanavan Ruotsiin. Kanava toimii edelleen, ja kysyntää suomalaiselle karitsalle Ruotsissa on. "Olemme puolin ja toisin tyytyväisiä", Depner kertoo.
Joulukuussa Ruotsiin vietiin muutama rekkalastillinen karitsanruhoja, ja tammikuussa on tarkoitus viedä lisää. "Yhtä suuria kuormia ei saada Suomessa menemään juuri mihinkään", Depner sanoo.
Pääsiäisen lähestyessä kysyntä kotimaassa kasvaa, eikä vietävää välttämättä enää riitä. Depner rohkaiseekin tiloja jatkamaan lammastaloutta. "Karitsalle on kyllä menekkiä, mutta tarjontaa tarvittaisiin muuhun aikaan kuin syksyyn."
Hän ehdottaa, että tiloilla, joilla ei voida siirtyä kokonaan syyskaritsointeihin, harkittaisiin edes osittaista siirtymää. "Jos edes 20 prosenttia uuhista karitsoisi syksyllä kevään sijaan ja moni tila tekisi muutoksen, sillä olisi jo vaikutusta markkinaan."
MT:n tietojen mukaan moni tila harkitsee parhaillaan tuotannon lopettamista heikon kannattavuuden vuoksi.
"Lihan hinta on liian huono. Olemme noin kaksi euroa perässä EU:n keskihinnasta. Tilanne ei ole kestävä", MTK:n lammasverkoston puheenjohtaja Tapio Rintala sanoo.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
