Ylikännö Talouselämässä: "HK:n organisaatio pahasti sekaisin"
Suomen sikayrittäjien puheenjohtaja Martin Ylikännö ryöpyttää HK Scanin johtoa paniikkiratkaisuista.
Salaa kuvatut videot ovat nostaneet suomalaisten kotieläinten olot julkisen keskustelun kohteeksi monta kertaa viime vuosien aikana. Kuva: Markku VuorikariLihayhtiö HK Scan tuskailee edelleen sikaruuhkan kanssa.
”Laskujemme mukaan saamme tuotannon tasapainoon lokakuun aikana. Kuvittelimme pääsevämme tasapainoon jo aiemmin, mutta koko ajan tulee uutta lunta tupaan. Teemme Forssassa töitä sen eteen, että toistuvia uloskävelyjä ei olisi”, HKScanin toimitusjohtaja Hannu Kottonen sanoo Talouselämän haastattelussa.
Suomen Sikayrittäjien puheenjohtaja ja itsekin HK Scanille sianlihaa tuottava Martin Ylikännö arvostelee lehdessä yhtiötä epäonnistuneesta ketjuohjauksesta
”HK:n oma ketjuohjaus ja organisaatio on epäonnistunut prosessinsa suunnittelussa”, Ylikännö sanoo.
HK Scan joutui lopettamaan ylikokoisia sikoja sairasteurastamollaan, jota ei ole hyväksytty elintarvikekäyttöön. Nämä siat vietiin Honkajoelle hävitettäväksi.
Ruuhkan purkamiseksi HKScan on vienyt sikoja teurastettavaksi myös tuotantolaitoksilleen Viroon ja Ruotsiin. Porsaita on puolestaan myyty Puolaan.
”Organisaatio on pahasti sekaisin. Yllättävät tuottajien irtisanomiset ja ruhojen hävittämiset ovat paniikkiratkaisuja jotka kertovat että siellä on tosi hätä. Osuuskunnan hallinto on ollut pitkämielinen, yleensähän tällaisessa tilanteessa johto joutuu kantamaan vastuun. Myös HK:n kriisiviestintä on epäonnistunut”, Ylikännö lataa.
Toimitusjohtaja Kottonen ei halua vielä arvioida kriisin taloudellisia vaikutuksia yhtiölle. Hän syyttää tilanteesta ulkoisia tekijöitä kuten EU:n sianlihan ylituotantoa, Venäjän vientikieltoa ja näistä johtuvia ongelmia lihamarkkinoilla. Lisäksi parantunut eläinjalostus on kasvattanut emakoiden vuosittain tuottamien porsaiden määrää yllättävänkin nopeasti.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
