
Kesäpossu ei ole lelu – rekisteröidy, rokota ja mieti jo valmiiksi syksyä
Sikojen ja kanojen tautiriskiin pitää suhtautua vakavasti.
Kanojen ulkoilua on rajoitettua tarttuvien lintutautien, erityisesti lintuinfluenssan vuoksi. Kuva: Kari SalonenKesä tulee, ja pihalle olisi kiva saada jotain säpinää. Ehkä kesäpossu tai -kanoja?
Eläinten terveys ETT muistuttaa, että kanat, kalkkunat, ankat, hanhet, viiriäiset ja muu siipikarja kuten myös kaikenlaiset siat ovat tuotantoeläimiä. Niiden pitoa koskevat tietyt määräykset ja säännöt – silloinkin kun ne hankitaan vain harrastusmielessä.
Byrokratiaa pelkäävän ei siis kannata kesäeläintä harkita.
Esimerkiksi kesäsian pitäjän täytyy rekisteröityä sikalan pitäjäksi oman kuntansa maaseutuelinkeinoviranomaiselle.
Siat täytyy myös rekisteröidä Eviran sikarekisteriin.
Sikojen suojaaminen eläintaudeilta on tärkeää. Ne pitää rokottaa sikaruusun varalta. Lemmikkipossua ei saa koskaan viedä tuotantosikalaan.
Kesäpossulle ei saa syöttää ruuantähteitä, sillä niissä saattaa piillä sikaruttovaara.
Itärajalla afrikkalaisen sikaruton riski on suurin, joten sadan kilometrin vyöhykkeellä rajasta siat tulee pitää sisätiloissa.
Rekisteröitymispakko koskee myös siipikarjan pitäjiä: heidän on rekisteröidyttävä kunnan maaseutuelinkeinoviranomaiselle.
Myös pitopaikat, joissa eläimiä pidetään, on rekisteröitävä. Tämä koskee yhdenkin kanan pitäjää tai ”leasing-kesäkanojen” vuokraajaa.
Kaava-alueella tulee lisäksi ottaa yhteyttä kunnan terveydensuojeluviranomaiseen ja rakennusvalvontaan.
Tällä hetkellä siipikarjan uhkana on lintuinfluenssavirus, joka tarttuu linnuista toisiin eritteiden ja lyhyen matkaa myös ilman välityksellä.
Siksi on tärkeää, että suorat kosketukset erityisesti luonnonvaraisten vesilintujen ja siipikarjan välillä estetään. Luonnonlintujen uloste ei saa päästä tahrimaan siipikarjan rehua tai juomavettä.
Lisätietoja määräyksistä ja rajoituksista, jotka koskevat siipikarjan pitämistä ulkona, löytyy Eviran nettisivuilta.
Sekä siat että kanat ovat laumaeläimiä, joten vain yhtä yksittäistä eläintä ei koskaan pidä ottaa, ETT muistuttaa.
Omistaja on vastuussa eläinten terveydestä ja hyvinvoinnista niiden hankinnasta lopettamiseen tai kuolemaan asti. Kannattaa siis perehtyä eläinten pitoon kunnolla ja myös miettiä etukäteen, miten eläinten kanssa toimitaan syksyn tultua.
ETT:n ja Eviran ohjeisiin voit tutustua täällä.
Voit myös tulostaa oheiset kesäkanoja, -possuja ja -lampaita koskevat muistilistat huoneentauluksesi.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat



