Turve katoaa kasvihuoneiden energiana – uutta kasvihuonealaa suunnitteilla 33 hehtaaria
Kasvihuoneyrittäjät suunnittelevat uusia kasvihuoneita tai vanhojen laajennuksia yhtä paljon kuin kaksi vuotta sitten.Tuoreen tutkimuksen mukaan kasvihuoneyrittäjät eivät ole tekemässä turve-energiaan liittyviä investointeja. Uusissa tai saneeratuissa lämpökeskuksissa aiotaan käyttää enimmäkseen puu- tai peltoenergiaa.
Koristekasviviljelijät aikovat käyttää pellettejä muista yleisemmin. Vihannesviljelijöitä puolestaan kiinnostaa biokaasu.
Itse tuotettuun uusiutuvaan sähköön, esimerkiksi tuuli-, vesi- tai aurinkovoima, aikoo siirtyä useampi kuin joka kymmenes kasvihuoneviljelijä seuraavan 5 vuoden sisällä
Lämpöpumppuja käytetään vähän, mutta mielenkiinto niitä kohtaan kasvaa.
Kaksi kolmesta kasvihuoneviljelijästä suunnittelee investointeja vuoteen 2027 mennessä. Kolmannes ei tässä vaiheessa osaa kertoa suunnitelmistaan, selviää Kantar TNS Agri Oy:n tutkimuksesta.
Uudisrakennuksia tai laajennuksia on suunnitteilla yhtä paljon kuin kaksi vuotta sitten tehdyn vastaavan tutkimuksen mukaan.
Mikäli kasvihuoneyrittäjät toteuttavat investointisuunnitelmansa, uutta kasvihuonealaa on Suomeen tulossa 33 hehtaaria.
Joka kolmas tutkimukseen vastanneista miettii energiaan liittyviä investointeja vuoteen 2027 mennessä. Investoinnit energiaratkaisuihin ovat yleisempiä vihannesviljelijöiden keskuudessa.
Kantar TNS Agri Oy:n tutkimus Kasvihuonetuotannon kehitysnäkymät 2027 toteutettiin syyskuussa 2020. Tutkimuksen kohderyhmä olivat kasvihuoneyrittäjät, joilla on kasvihuonealaa vähintään 2 000 neliömetriä ja kasvuaika yli 7 kuukautta. 229 viljelijästä 141 vastasi.
Kyselyyn vastanneiden pinta-alat vastaavat noin kolmannesta kaikkien kasvihuonetuottajien pinta-alasta ja noin 60 prosenttia kohderyhmä pinta-alasta.
Tiedot tutkimusta varten kerättiin Ruokaviraston maaseutuelinkeinorekisteristä.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

