Kylmä sää hillitsee hanhien muuttohaluja ‒ ja pidentää oleilua Etelä- ja Kaakkois-Suomen pelloilla
Valkoposkihanhien joukossa on tänä vuonna tavallista enemmän myös harmaita hanhia, kuten metsä- ja tundrahanhia. Ne eivät ole yhtä selkeästi laiduntajia kuin valkoposkihanhet.
Suomeen saapuneiden valkoposkihanhien joukossa on vielä paljon myös metsä- ja tundrahanhia. Kuva on Parikkalasta 27.4.2023. Kuva: Terhi TorikkaValkoposkihanhien kevätmuutto on edennyt viime viikolla ripeästi, tiedottavat ely-keskukset. Arktisesta pesimäkannasta yli kolmannes lienee jo Suomessa, Ruotsissa ja Virossa. Täällä ne odottavat pohjoisten pesimäalueidensa talven väistymistä.
Tiira-lintutietopalvelun mukaan muuttoa Suomeen ja Suomen sisällä on tapahtunut päivittäin. Määrät ovat muutamia tuhansia. Esimerkiksi Rautjärvellä on havaittu 4300 valkoposkihanhen parvi ja Orimattilassa 9000:n.
Pääosa havainnoista on edelleen eteläisestä Suomesta, mutta myös Etelä- ja Pohjois-Karjalassa on monin paikoin nähty yli tuhannen valkoposkihanhen kerääntymiä.
GPS-lähetintä kantavista hanhista viisi on Suomessa: yksi Somerolla, 3 Kymenlaakson korkeudella ja yksi Liperissä. Virossa lähetinhanhia on 12 ja Ruotsissa 3. Loput 25 ovat yhä Hollannissa, Saksassa tai Tanskassa.
Etujoukoissa saapuvien hanhiparvien joukossa on havaittu tavallista enemmän myös harmaita hanhia, joihin kuuluvat esimerkiksi metsä- ja tundrahanhet.
Niistä iso osa on jo jatkanut matkaa, kertoo muuttoasiantuntija Jari Kontiokorpi Pohjois-Karjalan ely-keskuksesta.
Kontiokorven mukaan harmat hanhet eivät ole yhtä selviä laiduntajia kuin valkoposkihanhet, sillä ne pystyvät vahvemmilla nokillaan syömään myös kovempaa ruokaa.
Viljelijöitä suuret harmaiden hanhienkin parvet silti arveluttavat.
”Kyllä nekin tuhoa tekevät. Kantaa pitäisi alkaa rajoittaa ennen kuin näistäkin syntyy tolkuton ongelma”, pohtii metsähanhien määrään huomiota kiinnittänyt viljelijä Sakari Paakkinen Parikkalasta.
Lähipäivien kylmä sää ei suosi muuttoa, mutta ensi viikolla sään lämmetessä tilanne muuttuu, arvioi Ilmatieteen laitoksen tutkija Jarmo Koistinen.
"Tämän viikon loppupuolella Suomessa vallitsee harvinaisen kylmä pohjoisenpuoleinen virtaus, jossa on yöpakkasta ja voi aluksi tulla lumikuuroja. Pohjoistuuli kuitenkin heikkenee vähitellen, kun korkeapaine lähestyy hitaasti Suomea lännestä. Tuuli ja näkyvyys ovat tällöin sangen hyvät valkoposkihanhille jatkaa kevätmuuttoa Hollannin-Tanskan-Baltian alueelta Suomeen”, Koistinen ennustaa.
Yöpakkaset ja kylmä sää jarruttavat sekä nurmien kasvua että lintujen muuttohaluja. Tämä todennäköisesti pidentää hanhien oleilua Etelä- ja Kaakkois-Suomen pelloilla.
Päätöksiä hanhien karkoittamiseen liittyvistä hankkeista tehdään Pohjois-Karjalan ely-keskuksessa tulevana perjantaina. Hankkeiden keinoilla pyritään karkottamaan valkoposkihanhia viljelymailta, kun äänellä karkottamista ei enää sallita kevätmuuton aikaan.
BirdLife Suomi ja Pohjois-Karjalan ely-keskus seuraavat valkoposkihanhen muuton etenemistä talvehtimisalueilta Suomeen ja siitä eteenpäin pesimäalueille. Apuna seurannassa ovat Tiira-lintutietopalvelu, Ilmatieteen laitoksen muuttosääennuste sekä Turun yliopiston ja Luonnonvarakeskuksen sekä hollantilaistutkimuksen GPS-lähetinhanhien paikannuspalvelut.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat






