Puutarha-alan yrityksiä etsitään messumatkalle Berliiniin
Venäjän-viennin tilalle haetaan uutta suuntaa Eurooppaan.
Suomen lippu liehui vuosien tauon jälkeen tammikuussa Berliinin Vihreillä viikoilla. Ensi helmikuun messuille etsitään nyt puutarhayrittäjiä. Kuva: Eija MansikkamäkiPeruna- ja puutarha-alan yritykset suuntaavat ensi helmikuussa yhdessä edistämään vientiä Berliinissä järjestettäville Fruit Logistica 2017 -messuille.
Alan vienti on ollut aiemmin Venäjä-painotteista. Nyt etsitään uusia markkinoita Keski-Euroopasta ja EU:n sisämarkkinoilta, kertoo yritysryhmän kasaamisessa mukana oleva vientikonsultti Pekka Honkala.
Tavoitteena on koota 10–20 yrityksen ryhmä, jolla olisi näyttelyssä yhteispaviljonki.
Honkala arvioi, että yrityksistä lähes puolet voisi olla tekniikkaan, kuten pakkauksiin, kasteluun ja siemeniin keskittyviä. Reilu kolmasosa voisi olla avomaa- ja kasvihuoneviljelyn yrityksiä. Ruokaperunapuolelta mukaan voisi tulla 2–4 yritystä.
Mukaan kaivataan pieniä ja keskisuuria yrityksiä, kuten pakkaamoja ja maatiloja, joilla on omia tuotteita ja halua tehdä markkinointityötä.
Kiinnostuneita yrityksiä on jo ollut ja ensimmäiset vienninedistämismatkaan liittyvät palaverit on pidetty.
Fruit Logistica on alan ammattilaisten tärkein näyttely Euroopassa, Honkala kertoo.
”Tämän vuoden messuilla vieraili yli 70 000 ammattilaisvierasta. Ammattilaiset tulevat 130 eri maasta”, kertoo Berliinin messujen edustaja Mikko Nummi Messuille Oy:stä.
Näyttelyssä on ollut vuosittain satoja suomalaisia kävijöitä. Näytteilleasettajina on ollut aiempina vuosina suomalaisia teknologiayrityksiä, mutta ei alkutuottajia.
Alkutuottajien osallistumista messuille vaikeuttaa se, ettei heille myönnetä tukea vienninedistämiseen. Teknologiayritykset pystyvät hakemaan tukea.
Osallistumiskustannukset yhteisosastolle alkavat reilusta 5 000 eurosta per yritys.
”Teknologiatoimittajien osalta haemme harkinnanvaraisen messuavustuksen, joka kattaa noin 50 prosenttia edellä mainitusta kulusta pk-yrityksille. Osallistuja maksaa lisäksi omat matka- ja logistiikkakulunsa”, Nummi kertoo.
Messuille lähtevä ryhmä pyritään saamaan kasaan huhti–toukokuussa. ”Ollaan ajoissa liikkeellä, niin saadaan ennen kesää varattua näyttelypaikka”, Honkala kertoo.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
