Siirry pääsisältöönSiirry hakuun
Siirry sivupalkkiinSiirry alaosaan

Maidontuotannossa yksi päästöjen aiheuttaja on ylitse muiden — ja sen määrä on Suomessa pudonnut alle puoleen 60 vuodessa, kertoo tuore tutkimus

Metaanin vähenemistä selittää osaltaan lehmien määrän väheneminen, mutta myös lehmien parantunut tuotantokyky, hoito ja ruokinnan laatu.
Metaania syntyy maidontuotannossa lehmän pötsissä ruuansulatuksessa sekä maitotilalla lannan käsittelyn ja varastoinnin yhteydessä.