Viljelijät hakivat kasvihuonetukea hieman odotettua pienemmälle alalle – tukea nostettiin ennakkoon ilmoitetusta
Tuen maksaminen alkaa lokakuun lopussa.Hallitus vahvisti tänään torstaina kansallisten kasvihuonetuotannon tukien määrät. Tukea maksetaan lyhyen eli 2–7 kuukauden viljelykauden viljelylle Etelä-Suomessa 3,1 euroa neliömetriltä ja pohjoisen tuen alueella 3,0 euroa neliömetriltä.
Pitkän kauden eli yli seitsemän kuukauden viljelyssä tuki on Etelä-Suomessa 9,4 euroa neliömetriltä ja pohjoisen tuen alueella tasan yhdeksän euroa neliömetriltä.
Hallituksen lukkoon lyömä tukitaso on hieman korkeampi kuin ennakkoon arvioitiin.
Tukea maksetaan puutarhakasvien viljelyssä olevan kasvihuonepinta-alan mukaan. Sitä oli mahdollista nostaa ennakoidusta, koska sitä haettiin arvioitua pienemmälle pinta-alalle.
Tuen yksikkömäärää nostamalla tuen kokonaismäärä tukeen varattu euromäärä tulee käytettyä.
Tukialueilla A ja B kasvihuonetuki maksetaan Etelä-Suomen kansallisena tukena. C-tukialueella se maksetaan pohjoisena tukena.
Kasvihuonetuotannon tuki maksetaan arvion mukaan 28.10. lähtien.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

