Yliö: Nykyinen kotieläintuotanto ei mahdu planeetalle – tuotantoeläimet olisi integroitava takaisin osaksi kasvinviljelyn kiertoa

Hiehoja metsälaitumella. Kuvituskuva. Kuva: MARJA SEPPALA

Lihan tuotannosta ja kulutuksesta keskustellaan julkisuudessa kiivaasti puolesta ja vastaan. Kotieläintuotannolla on merkittäviä vaikutuksia ilmastonmuutokseen ja vesien rehevöitymiseen, mutta kestävimmillään se voi tarjota orgaanisia lannoitteita kasvien viljelyyn ja hoitaa luonnon monimuotoisuutta.

Kotieläimillä on ollut vuosituhansien ajan merkittävä rooli maataloudessa, ruokavalioissa, kulttuurissa ja yhteiskuntapolitiikassa laajemminkin. Kaikki muutokset kotieläintuotannossa ja -kulutuksessa vaikuttavat suoraan tai epäsuorasti useimpiin ihmisiin sekä miljardeihin tunteviin olentoihin, joita kutsumme tuotantoeläimiksi.

Kotieläintuotantoa puolustetaan usein viittaamalla tuotantomenetelmien parantamisen mahdollisuuksiin. Englanninkielinen sanonta ”It’s not the cow but the how”, korostaa sitä, että ratkaisevia eivät ole eläimet vaan tuotantotapa.

Tuotantomenetelmien parantaminen on tärkeää kestävyyshaasteiden ratkaisussa, mutta se ei yksin riitä. Tuoreessa Nature Food -lehdessä julkaistussa artikkelissa monien eri tieteenalojen tutkijat perustelevat, että maailmanlaajuista eläintuotantoa on myös vähennettävä. Samalla eläintuotteiden kulutusta on alennettava vauraissa maissa ja väestöryhmissä.

Sen sijaan, että laskemme, kuinka paljon voimme syödä eläinperäistä ruokaa ilman terveyshaittoja, meidän on arvioitava, mikä on riittävä määrä eläin- ja kasviperäistä ruokaa takaamaan hyvän ravitsemuksen.

Kotieläimillä on monia arvokkaita ominaisuuksia, mutta eläimiä on nykyään liikaa planeettamme luonnonvaroihin nähden.

Tuotannon tehostaminen heikensi eläinten monia hyötyjä sekä eläinten hyvinvointia. Suomessa, kuten muissakin EU-maissa, sikojen ja broilerien tuotanto on riippuvaista tuontirehusta. Kotimainen rehuntuotanto puolestaan perustuu osin ulkomailta tuotuihin mineraalilannoitteisiin.

Myös maidontuotanto vaatii mittavia panostuksia väkirehun tuottamiseen. Nykyisillä tuotantomäärillä kiertotalouden tavoitteiden saavuttaminen ei onnistu.

Kestävässä eläintuotannossa kotieläimen rooli on auttaa hyödyntämään luonnonvarat tehokkaasti ruoantuotantoon, ei kilpailla ravinnosta ihmisen kanssa. Eläimet tulisi ruokkia lähialueiden kasvintuotannon ja elintarviketeollisuuden sivutuotteilla sekä niiden alueiden sadolla, jotka eivät sovi ihmisravinnon tuotantoon. Sopiva eläinmäärä perustuu tällaisen rehun saattavuuteen.

Lehmät, kanat ja siat olisi integroitava takaisin kasvinviljelyyn, jolloin esimerkiksi nurmenviljely ja lanta hyödyttävät myös ruokakasvien tuotantoa. Märehtijöiden tulisi laiduntaa, erityisesti pellon ulkopuolisilla luonnonlaitumilla kuten metsälaitumilla, hakamailla, rantalaitumilla ja niityillä, jotta niistä olisi hyötyä luonnon monimuotoisuudelle. Suomessa näitä alueita on kuitenkin jäljellä vain vähän: noin 10 prosenttia märehtijöistä riittäisi laiduntamaan ne kaikki.

Laiduntaminen vaatii paljon maa-alaa eikä se voi ylläpitää korkeaa tuotannon tasoa. Kaikki laskennalliset tutkimukset osoittavat, että tarvitaan sekä kotieläintuotannon vähentämistä että tuotannon ympäristöystävällisyyden parantamista: ”It’s both the cow and the how”.

Kotieläinten merkitys elinkeinona on kiistaton, mutta ei korvaamaton. Erityisesti globaalissa etelässä kotieläimet ovat elintärkeitä ruokaturvan kannalta, mutta siellä ilmastonmuutos uhkaa jo vakavasti ruoantuotantoa ja alueiden elinkelpoisuutta.

Jos Suomen kaltainen maa haluaa auttaa ruokkimaan maailman väestöä, suomalaisten on itse vähennettävä luonnonvarojen kulutusta ja ruokavalioidensa ilmastovaikutuksia.

Globaaleilla markkinoilla maat kilpailevat rajallisista energia- ja lannoitepanoksista, ja kehitysmaat ovat tässä kilpailussa heikoimmassa asemassa. Jos maan resurssit mahdollistavat suuremman tuotannon kuin kotimainen kulutus vaatii, ylituotanto tulisi ohjata ruoan puutteesta kärsiville.

Vaikka ihmiset ovat sopeutuvaisia – ja ruokavaliot ja kulttuurit voivat muuttua – planeetan rajoista ei voida neuvotella. Reilu kestävyysmurros vaatii uusien elinkeinojen ja tuotantomenetelmien kehittämistä sekä vastuiden ja kustannusten jakamista, ja johdonmukaista politiikkaa.

Keskustelun polarisoiminen ja perusteeton toiveajattelu eivät auta. Haasteiden voittaminen edellyttää rehellisyyttä.

Muutoksen hyödyt yhteiskuntien ja muunlajisten eläinten kestävän tulevaisuuden kannalta ovat sen arvoisia.

On myös tärkeää muistaa muutoksen nopeus: jotta ilmastonmuutos pysyisi 1,5 asteen rajoissa, meidän on vähennettävä ilmastopäästöjä jo tänään. Onnistuminen on meidän käsissämme, ja siinä voimme kaikki olla voittajia.

Irina Herzon

dosentti, tutkija

Helsingin yliopisto

Marjaana Toivonen

erikoistutkija

Suomen ympäristökeskus Syke