Hevosten tilavaatimukset täytettävä vuoden 2014 alusta
Hevosten tilavaatimuksia koskeva 15 vuoden siirtymäkausi on päättymässä, Evira muistuttaa. Kaikkien tallien on täytettävä eläinsuojelulainsäädännön tilavaatimukset vuoden 2014 alusta alkaen.Vaatimusten noudattamista valvotaan eläinsuojelutarkastusten yhteydessä.
Siirtymäkausi myönnettiin ennen vuoden 2001 alkua käyttöön otetuille talleille. Sitä uudempien on pitänyt noudattaa uusia tilavaatimuksia alusta alkaen.
Vaatimukset ovat koskeneet myös vanhoja eläinsuojia, jotka on uusittu kokonaisuudessaan vuoden 2001 alun jälkeen.
Tilavaatimukset koskevat hevosten lisäksi myös poneja ja aaseja.
Vaatimuksia tallin korkeudelle ja karsinoille
Vuoden 2014 alusta lähtien tallin sisäkorkeuden on oltava vähintään hevosen säkäkorkeus kerrottuna luvulla 1,5. Minimikorkeus on kuitenkin aina 2,2 metriä.
Hevosen yksittäiskarsinassa tulee olla tilaa hevosen säkäkorkeudesta riippuen vähintään 4–9 neliömetriä.
Tätä tilavaatimusta ei kuitenkaan sovelleta silloin, kun kyseessä on hevosen tilapäinen ja lyhytaikainen säilyttäminen kilpailu-, näyttely- tai muun vastaavan matkan aikana.
Ryhmäkarsinassa ja hevospihaton makuuhallissa vähimmäispinta-ala hevosta kohden on sidottu hevosen ikään ja yksittäiskarsinan koolle säädettyyn vaatimukseen.
Kun hevosia pidetään ryhmässä, jokaista alkavaa 10 hevosen ryhmää kohden on oltava käytettävissä sairaskarsina tai muu asianmukainen, tarvittaessa lämmitettävä tila hevosten ryhmästä erottamista ja hoitoa varten.
Tarkempaa tietoa löytyy Eviran nettisivuilta Tavoitteena terve ja hyvinvoiva hevonen -oppaasta.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat


