Lintuinfluenssa tappaa hylkeitä Ruotsissa ja Tanskassa
Ruotsissa, Tanskassa ja Saksassa on löydetty tuhansia lintuinfluenssaan kuolleita hylkeitä. Sairastuttavaa virustyyppiä ei ole aikaisemmin todettu missään.Lintuinfluenssa on tappanut tänä vuonna tappanut 3 000 kirjohyljettä Tanskan ja Ruotsin vesialueilla. Myös Saksassa on löydetty tavallista enemmän kuolleita hylkeitä.
Hylkeet sairastuttanut virus on H10N7-tyyppiä, jota ei ole aikaisemmin löytynyt todettu missään, kertoo tutkija Siamak Zohar Ruotsin eläinlääketieteelliseltä laitokselta, SVA:sta.
Hylkeet ovat saaneet tartunnan luonnonvaraisista linnuista. Siksi tutkijoita huolestuttaa nyt viruksen leviäminen nisäkkäisiin.
Lintuinfluenssaa aiheuttavat A-viruksen erilaiset alatyypit. Niistä suurin osa pystyy aiheuttamaan tautia vain heikosti. Kahteen alatyyppiin H5 ja H7 kuuluu myös sellaisia viruksia, jotka voivat aiheuttaa vakavia epidemioita ja suuria menetyksiä siipikarjataloudelle.
Eräät lintuinfluenssavirukset, kuten H5N1, voivat tartuttua ihmisiä, mutta tämä on Elintarviketurvallisuusvirasto Eviran mukaan hyvin harvinaista. Lähes kaikki H5N1-infektioon sairastuneet ihmiset ovat saaneet tartunnan käsiteltyään lintuinfluenssaan sairastunutta tai kuollutta siipikarjaa tai sen eritteitä ilman suojavarustusta.
Eläintautien torjuntayhdistys ETT:n mukaan kissoja lukuunottamatta muilla eläinlajeilla ei ole lintujen lisäksi raportoitu H5N1-tapauksia.
Aasiassa alkunsa saanut H5N8-lintuinfluenssavirus levisi Eurooppaan marraskuussa. Sitä on todettu Saksassa, Hollannissa, Isossa-Britanniassa ja Italiassa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat


