MTK vaatii valkoposkihanhien metsästystä, myös riistavahinkolakiin halutaan uudistuksia
Pyynnin lisäksi etujärjestö kaipaa toimivampaa korvausjärjestelmää hanhituhoille.MTK vaatii tiedotteessaan ripeitä toimia valkoposkihanhivahinkojen hillitsemiseksi ja korvaamiseksi. Laji pitää siirtää luonnonsuojelulaista metsästyslain piiriin metsästyksen aloittamiseksi.
Välittömänä toimena vahinkoperusteisia poikkeuslupia on oltava tarjolla riittävästi ilman viiveitä. Samassa yhteydessä on uudistettava myös riistavahinkolaki, järjestö esittää.
MTK toteaa yli miljoonan yksilön kannan kestävän metsästyksen hyvin. Kenttäjohtaja Timo Leskisen mukaan metsästyksen tavoitteena on hanhituhojen ehkäiseminen ja lintujen karkottaminen viljelysmailta. Järjestö ehdottaa myös yhteiskunnan rahoittamia ruokintapeltoja.
Etujärjestö vaatii valkoposkihanhen siirtämistä EU:n lintudirektiivin II/1-liitteeseen, mikä mahdollistaisi jatkossa tavanomaisen metsästyksen ilman poikkeuslupakytkentää. Lisäksi vahinkokorvausjärjestelmää on uudistettava.
”Nykyinen korvausjärjestelmä on kaavamainen eikä huomioi riittävästi tilojen erityispiirteitä. Riippumatta siitä onko valkoposkihanhi luonnonsuojelulain vai metsästyslain piirissä, korvauksen tulisi kattaa tilalle aiheutuneet vahingot aina kokonaisuudessaan, mikä ei nyt toteudu” MTK:n lakimies Anna-Rosa Asikainen sanoo.
Tiedotteen mukaan ilmoitettuja hanhivahinkoja on kuluneena vuonna ollut yli 8 000 hehtaarilla ja 300 tilalla. Määrä on kaksinkertaistunut viime kevääseen verrattuna.
Saman EU-lainsäädännön piirissä toimivien lähimaiden Ruotsin, Tanskan ja Hollannin myönnetyt ja käytetyt poikkeusluvat ovat olleet edellisinä vuosina tuhansia lintuja. Hollannissa pyyntimäärä on ollut jopa 35 000 hanhea. Näin ollen valkoposkihanhien totaalista rauhoittamista ei voida perustella EU:n lintudirektiivillä, tiedotteessa lukee.
Lue myös:
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

