Ylöstalon tilalla Salossa jännitetään, pääseekö ukrainalainen työporukka maahan
Ukrainalaisten asenne, yhteishenki ja tiimityö ovat hienoa katsottavaa, Juha Vainio toteaa.
Juha Vainio (vas.) ja Max Chaplenko vetivät viime viikolla kasteluputkia tulevalle kurkkupellolle. Kuva: Kari SalonenJuha ja Marianne Vainion Ylöstalon tilalla Salon Perniössä huhki pääsiäisen alla vain yksi ukrainalainen työntekijä.
23-vuotias Max Chaplenko ehti lähteä Ukrainasta juuri ennen kuin maan lentokentät suljettiin. Pääsiäisviikon tiistaina hänen kahden viikon karanteeninsa oli ohi.
Tilalla valmisteltiin taimikasvatusta, vedettiin pellolle kasteluun käytettäviä runkoputkia ja huollettiin koneita.
Myös Chaplenkon sisko on jo Suomessa. Tilalle odotetut muut ukrainalaiset, yhteensä 16 henkeä, odottelevat tietoa tulevasta.
”Meillä on moneen muuhun nähden hyvä tilanne”, Juha Vainio toteaa. ”Pärjäämme oman väen ja kahden työntekijän voimin juhannukseen saakka, mutta sitten lisäkäsiä on pakko saada.”
Tilan pääkasvi on avomaankurkku. Seitsemän hehtaarin ala teettää valtavasti työtä: ensin on taimien kylvö, kasvatus kasvihuoneessa ja istutus pellolle, harsojen veto ja myöhemmin poisto, kastelu ja kitkentä ja lopuksi poiminta sekä kurkkujen pakkaus keskusliikkeille.
Tilalla toimii myös perheyritys Skotlannin Vihannes Oy, joka tuottaa muun muassa fermentoitua Veljesten suolakurkkua.
Valtaosalla tilan työntekijöistä on kolmen kuukauden työlupa, kesäkuun puolivälistä syyskuun puoliväliin.
Poimintakausi on hektinen ja vaatii joustoa. ”Aamupäivällä saatetaan tehdä töitä 4–5 tuntia. Sitten he ovat ehkä pari tuntia vapaalla. Jos tulee lisätilauksia, porukka palaa töihin.”
Suomalaiset eivät tällaiseen rytmiin sopeutuisi.
Ukrainalaisten asenne, yhteishenki ja tiimityö ovat hienoa katsottavaa, Vainio toteaa.
Molemminpuolinen luottamus näkyy siinä, että väen vaihtuvuus on korkeintaan kymmenen prosentin luokkaa vuodessa.
Työtä tehdään tuntipalkalla. ”Se on reilumpaa puolin ja toisin kuin urakka”, Vainio toteaa.
Jos kausityövoima jää saamatta, se tietää valtavia kansantaloudellisia tappioita, Vaino pohtii. ”Ja yksittäisille viljelijöille koituu hirvittävät menetykset, jos kasvustot jäävät hoitamatta ja sato korjaamatta. Kasvukaudelle on kuitenkin tehty jo isot panostukset.”
Lue lisää aiheesta:
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
