Niipalan luomutilalla yksin tekemisen kulttuurista on luovuttu

Sisko Hakkarainen asuu noin seitsemän kilometrin päässä tilalta ja jakaa ison vihanneslaatikon sisällön tyttärensä kanssa. Häntä ilahduttaa vaihteleva ja monipuolinen valikoima, joka innostaa kokeilemaan uusia ruokalajeja. Vasemmalla Mikko Niipala. Kuva: Anna Kujala

”Minulla on alkujaan kaupunkilaisen näkökulma maaseutuun. Ajan myötä olen oppinut näkemään maaseudun raadollisen tilanteen, mutta näen myös, miten paljon helposti saavutettavalla maaseudulla on tarjottavaa lähiseudun asukkaille ja yrityksille”, Mikko Niipala kertoo.

Niipalan tila on sukutila, jonka toiminta oli jo lopetettu, kun Mikko Niipala hankki sen sedältään vuonna 2012. Tänne hänet houkutteli maaseudun tarjoama asuinympäristö sekä mahdollisuus käydä päivätöissä muualla. Tila sijaitsee Hollolassa, lähellä Lahtea.

Alkutuotanto ei ollut isossa roolissa, vaan ihmisläheinen palvelutoiminta, tekemisen vapaus ja yhteisöllisyys.

Mikko Niipala kehittää tilaansa kokonaisuudeksi, joka tarjoaa puitteet yhteisölliseen ruoantuotantoon, toimitiloja erilaisille yrityksille sekä mahdollisuuden maaseudulla asumiseen.  Kuva: Anna Kujala

Niipala luonnehtii tilaansa prosessin alla olevaksi. Vuosien saatossa on tehty monta liiketoimintasuunnitelmaa ja pohdittu tilan mahdollisuuksia.

”Työkalupakissa on nyt skaalattavia ja monistettavia työkaluja ja näkökulmia, jotka toteutuessaan vahvistavat taloudellista tuottoisuutta, resilienssiä ja elinvoimaa merkittävästi sekä lisäävät työpaikkoja maaseudulla. Suurin haaste on löytää oikeat yhteistyökumppanit ja riittävä rahoitus, joka mahdollistaisi aidosti isompia rakenteellisia muutoksia”, Niipala sanoo.

Niipala näkee maaseuturahoituksen kokeilutuen uusien liikeideoiden testaamiseen sekä viljelijäryhmähankkeiden kehitystuen oikean suuntaisena kehityksenä, mutta myös viljelijätuet voisivat mahdollistaa maatilojen monipuolisemman toiminnan nykyistä paremmin.

”Puhutaan uudistavasta viljelystä, kausiriippuvuudesta irtautumisesta ja kriisitilanteissa toimivista yksiköistä, mutta maatalouden rahoitusjärjestelmät suosivat isoja toimijoita. Esimerkiksi luomutarkastusmaksu uudistettiin tuntiperusteiseksi, joten isot monokulttuuritilat pääsevät huomattavasti helpommalla kuin pienet monipuolisesti viljelevät tilat. Ja Vipu-järjestelmässä pienin ilmoitettava lohkopinta-ala on 0,05 hehtaaria – meidän kasvimaallamme viljellään yli kolmeakymmentä eri lajia 0,3 hehtaarilla.”

Agathe Bayeux vie vihanneslaatikoita pakkaamosta itsepalvelukylmiöön, josta ne ovat jäsenten noudettavissa heidän valitsemanaan ajankohtana. Tilalla on töissä yksi palkattu puutarhuri ja sen lisäksi esimerkiksi harjoittelijoita, vapaaehtoisia eri maista ja kuntoutujia. Kuva: Anna Kujala

Tilaan kuuluu noin 20 hehtaaria peltoa ja suunnilleen saman verran metsää. 30 aarin suuruisella kasvimaalla kokeillaan kumppanuusmaataloutta, joka nivoutuu osaksi tilan isompaa toimintakokonaisuutta.

Tällä satokaudella sato-osuuden on ostanut 93 jäsentä. Suurin osa noutaa vihanneslaatikkonsa itsepalvelukylmiöstä, mutta laatikon voi myös noutaa kolmesta paikallisesta Reko-ringistä tai yhteistyökaupan noutopisteestä.

Torstaina ensimmäisenä paikalla oli Sisko Hakkarainen. Hän on toisen vuoden jäsen yhdessä tyttärensä kanssa, ja he ovat valinneet kahdesta laatikkovaihtoehdosta suuremman.

”Haluan kannattaa pienyrittäjyyttä, ja tällä tavalla tulee myös ostettua luomua, jota harvemmin ostan kaupasta”, Hakkarainen kertoo.

”Lisäksi olen huomannut, että käytän kasviksia monipuolisemmin, kun laatikossa on sellaisia tuotteita, joita ei muuten tulisi ostettua, kuten vaikkapa mangoldia ja kyssäkaalia”.

Kyssäkaaliin piti miettiä sopivaa reseptiä, ja sellainen löytyikin – ruokapöydässä nautittiin sipulinen kyssäkaalipaistos.

Tällä viikolla isossa laatikossa on 13 eri vihannesta. Laatikot kootaan joka toinen viikko, yhteensä kymmenen kertaa satokauden aikana. Kasvimaan lisäksi satoa saadaan kasvihuoneesta, jossa viljellään muun muassa tomaattia.

”Sato jaetaan onnistumisen mukaan, eli emme voi taata tiettyä kilomäärää tai tiettyjä kasviksia. Jotkut jäsenet ymmärtävät tämän heti, toisille pitää selittää, että kyseessä on kumppanuus, jossa myös riskit jaetaan”, Niipala kertoo.

Satokauden jälkeen kerätään jäseniltä palautetta, jonka pohjalta kehitetään toimintaa. Yksi mietinnässä oleva toive on tarjota sisällöltään yksilöllisesti räätälöityjä vihanneslaatikoita.

”Kumppanuusmaataloutta voi soveltaa todella laajasti. Yksittäisten kuluttajien lisäksi maailmalla on sovellettu kumppanuusmaataloutta myös julkisiin hankintoihin.”

Niipala seuraa alaa tiiviisti, ja monet uudet ideat tulevat ulkomailta.

”Meillä Suomessa maataloudessa on ollut yksin tekemisen kulttuuri. Perheyhteisössä kaikki ovat osallistuneet talkoisiin, mutta kaikilla tiloilla ei ole tätä mahdollisuutta, eikä näin mielestäni edes pitäisi olla”, hän sanoo.

”Niipalan tila on kokeilualusta. Tilan liiketoiminta on tällä hetkellä pientä, mutta kokeilut ovat auttaneet ymmärtämään, miten ruoantuotantoa ja maaseutua voisi kehittää yhteisöllisemmäksi ja elinvoimaisemmaksi.”

Niipalan tilan rakennuksia ja maa-alueita hyödyntävät lukuisat kumppanit, muun muassa leipomoyrittäjä, kaksi luonnollisten rakennusmateriaalien yrittäjää, lampuri, nautayrittäjä sekä luontopalveluita tarjoava osuuskunta.

”Monia kiinnostaa maatalous ja maaseutuelinkeinot, mutta heillä ei ole mahdollisuutta hankkia omaa tilaa. Ja tiedoksi, että täällä olisi nyt valmiit tilat myös kananmunantuottajalle”, Niipala vinkkaa.