Venäjälläkovat tavoitteetsikatuotannossa
Sianlihan kulutus on kasvussa. Suurimmat määrät sikaa henkilöä kohden syödään EU:ssa, Kiinassa, Etelä-Koressa ja Yhdysvalloissa, kertoo tukipalvelujen johtaja Andrew Jackson Genus Europesta.
Hänen mukaansa vahvasti oman tuotannon tehostamiseen pyrkivät lähivuosina varsinkin Kiina ja Venäjä.
Venäjällä presidentti Vladimir Putinin visio on kasvattaa emakkomäärä 2,85 miljoonaan ja sikojen kokonaismäärä 35–45 miljoonaan vuoteen 2020 mennessä.
Tavoitteen saavuttamiseksi tarkoituksena on kohentaa nykyisiä tuotantorakennuksia ja ottaa käyttöön uutta tekniikkaa sekä tehostaa teurastusta ja rehuteollisuutta. Lisäksi maa suunnittelee laatustandardien käyttöönottoa ja tavoittelee sika-alalle parempaa kannattavuutta.
Tuotantokustannusten ja tuotantorakenteen kannalta parhaat edellytykset sianlihantuotantoon on Brasiliassa ja Yhdysvalloissa. EU:ssa rakenne on melko hyvä, mutta tuotantokustannukset korkeat.
Pohjoismaiden mahdollisuutena Jackson näkee tulevaisuudessa lähinnä tuotannon eriyttämisen.
Jackson puhui viime viikolla Finnpig Oy:n kymmenvuotisjuhlaseminaarissa.
TERHI TORIKKA
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
