
Kasvinsuojelututkinnon voi suorittaa myös verkossa
Ammattikäyttöön tarkoitettuja kasvinsuojeluaineita ostavilla, myyvillä ja käyttävillä pitää olla suoritettuna tutkinto, joka on uusittava viiden vuoden välein.
Kasvinsuojelututkinto edellytetään kaikilta, jotka käyttävät ammattikäyttöön tarkoitettuja kasvinsuojeluaineita ammatissaan tai yksityisesti. Suomessa suoritettu tutkinto pätee kaikissa EU-maissa kunkin maan oma lainsäädäntö ja erityispiirteet huomioon ottaen. Kuva: W.G. Hoogterp
Henrik Östman (oik.) on toiminut kasvinsuojelututkinnon vastaanottajana viisi vuotta. Hän on ideoinut tutkinnosta verkkoversion, jonka toteutuksesta vastaa Tim Wallinin johtama digitalisointiyritys Gambit. Kuva: Johannes Tervo”Tukes tiedotti helmikuussa, että kasvinsuojelututkinnon verkkosuoritusta voi alkaa kehittää", kertoo Turvallisuus- ja kemikaaliviraston (Tukes) ylitarkastaja Emilia Hämäläinen.
Noin 220 henkilöllä on Tukesin hyväksyntä kasvinsuojelukoulutuksen ja -tutkintojen järjestämiseen.
"Heistä moni on kysellyt verkkotutkinnosta. Verkkovaihtoehdon tarjoaminen kiinnostaa ilmi selvästi", Hämäläinen sanoo.
Verkkotutkinnossa keskeistä on tutkintoa suorittavan vahva tunnistautuminen, Hämäläinen korostaa. Henkilöllisyys on todistettava esimerkiksi pankkitunnuksin.
Lisäksi on täytettävä kohta, jossa tutkinnon suorittaja vakuuttaa olevansa sama henkilö kuin järjestelmään kirjautuja.
"Sisällöltään verkkotutkinto on vastaava kuin paperille tehtävä", Hämäläinen kertoo.
"Laajassa tutkinnossa on vastattavana 20 kysymystä, jotka ovat oikein-väärin-väittämiä. Suppeassa tutkinnossa vastaavia väittämiä on kymmenen."
Suoritus hyväksytään, jos vastauksista vähintään 80 prosenttia on oikein.
Suppea tutkinto oikeuttaa ostamaan ja käyttämään juurikäävän torjuntaan hyväksyttyjä valmisteita, metsänhoitoon hyväksyttyjä glyfosaattivalmisteita sekä hirvikarkotteita. Esimerkiksi metsäkoneenkuljettajille riittää suppean tutkinnon suoritus.
Laaja tutkinto oikeuttaa ostamaan ja käyttämään kaikkia kasvinsuojeluaineita – myös niitä, joita käytetään metsänhoidossa.
On jokaisen tenttiin osallistuvan oma asia, osallistuuko koulutukseen vai hankkiiko tarvittavat tiedot muuten.
"Tutkinto on pakollinen, mutta koulutus vapaaehtoinen", Tukes ohjeistaa.
Verkkotutkinnon suorittaja pystyy halutessaan käyttämään lähdeaineistoa apunaan. "Emme edellytä ulkolukua. Keskeistä on, että vaadittavat asiat opitaan ja osataan", Hämäläinen sanoo.
"Kiinnostuin heti, kun Tukes ilmoitti, että tutkinnon voi järjestää myös verkossa", kertoo Vi & He Consultingin varatoimitusjohtaja Henrik Östman. Digitaalisiin ratkaisuihin erikoistuneen yrityksen kotipaikka on Mustasaari.
"Aloimme kehittää verkkoversiota helmikuussa. Kolmen kuukauden tiiviin työn jälkeen se on ollut valmis käyttöön viime perjantaista lähtien."
Vi & He Consultingin verkkoratkaisussa tutkinnon suorittaja tunnistautuu suomi.fi-sivuston kautta.
"Maksut hoidetaan Klarna-sovelluksella. Tutkinnon voi tehdä suomeksi, ruotsiksi tai englanniksi."
Yrityksellä on isot odotukset verkkotutkinnosta. "Olemme budjetoineet, että tästä kertyy 80 prosenttia liikevaihdostamme."
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

