Perunan lannoitukseen haetaan tutkimustietoa
Uusista ulkomaisista perunalannoitteista ja lannoitusmenetelmistä ei ole tutkimustietoa kotimaan olosuhteissa. Perunantutkimuslaitos tutkii uusia lannoituskäytäntöjä laajassa kasvinravitsemuskokeessaan Ylistarossa. Koekenttiä ja tutkimuksia esiteltiin Petlan kenttäpäivässä tiistaina.SEINÄJOKI (MT)
”Lannoitteiden käytön tehostaminen tulee jatkossa entistä ajankohtaisemmaksi”, toteaa Perunantutkimuslaitoksen johtaja Jussi Tuomisto . Hän viittaa sekä lannoitteiden hinnan nousuun että ravinteiden huuhtoutumiseen ympäristöön.
Tätä taustaa vasten Perunantutkimuslaitos on perustanut laajan kolmivuotisen kasvinravitsemuskokeen, josta saadaan ensimmäisiä tuloksia tämän kasvukauden jälkeen.
Kokeessa testataan muitakin lannoitusmenetelmiä kuin perinteisiä sijoituksella annettavia mineraalilannoitteita. ”Nyt ravinteet laitetaan kerralla maahan kylvön yhteydessä. Niiden jakaminen kasvin tarpeen mukaan voisi olla yksi keino käytön tehostamiseen.”
Kokeessa tutkitaan, miten lannoitteen annostelumuoto, rae vai neste, vaikuttaa perunasatoon ja sen laatuun. Lannoite voidaan antaa myös maahan tai suoraan lehdille. Lannoitteen kemiallinen muoto ja esimerkiksi nitraatti- ja ammoniumtypen suhde vaikuttavat, miten peruna ottaa ravinteet maasta.
Tutkimuksessa on mukana myös maan mikrobiaktiivisuutta edistäviä aineita sekä kasvin hormonitoimintaan vaikuttava aminohappokäsittely.
Perunantutkimuslaitoksen tutkijan Anne Rahkosen mukaan laajalle perunan lannoitetutkimukselle on tarvetta. ”Keski-Euroopasta tulee nykyään Suomen markkinoille paljon eri lannoitteita, joita ei ole testattu kotimaan olosuhteissa.”
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat


