Turvallinen navetta toi Leskisille palkinnon
Faba myönsi Farmari-näyttelyssä joensuulaiselle Ratalan tilalle osuuskunnan itäisen alueen työturvallisuuspalkinnon. Jari ja Pia Leskisen 60 holstein-lehmän navetassa työturvallisuus on otettu huomioon jo rakennusvaiheessa.
Leskisten navetta on hyvin valaistu eikä kulkuväylillä ole turhaa tavaraa. Luistamattomat lattiat ovat yhdessä tasossa. Siemennettävät eläimet ohjataan lypsyn jälkeen erilliseen tilaan, jolloin ne ovat heti valmiina.
Tilalla kiinnitetään huomiota eläinten käsittelyyn vasikasta pitäen. ”Vaikka olisi kuinka kiire, karsinan puhdistuksen yhteydessä ehtii aina rapsutella”, Jari Leskinen kertoo.
Lisäksi Leskisen mukaan on tärkeää tehdä nupoutus aina rauhoituksessa, ettei eläimelle jää huonoja muistoja.
Faba viettää nyt työturvallisuuden teemavuotta. Seminologit ja jalostusasiantuntijat valitsevat kultakin toiminta-alueelta palkittavaksi tilan, jolla on erityisesti huolehdittu työturvallisuudesta.
Faban henkilöstölle tapahtuu tiloilla vuosittain keskimäärin 35 työtapaturmaa, joiden kustannukset ovat yhteensä noin 210 000 euroa.
Katja Sahlstedt
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
