Lääkäri vaihtoi lapsuuden haaveammattiin – lypsykarjatilan emännäksi
Valinta oli Suvi Keskimaalle selvä kuin pläkki."Miksi ihmeessä lääkäri jättää ammattinsa ja ryhtyy maitotilan emännäksi?"
Sitä on Suvi Keskimaalta kyselty lukemattomat kerrat.
Hänelle itselleen asia on selvä kuin pläkki: "Tämä on niin kivaa. Ja Juhanin kanssa on hyvä tehdä töitä."
37-vuotias lempääläläinen ei itse tuo aiempaa ammattiaan esille – se tulee ilmi sivulauseessa, kun hän kertoo innostuneena kolme vuotta sitten käymästään siemennyskurssista.
Juhani Keskimaasta tuli kotitilansa omistaja vain 19-vuotiaana 1999. Hän ryhtyi rakentamaan kylmäpihattoa heti armeijasta päästyään.
Suvi muutti tilalle kahdeksan vuotta sitten. Perhe on kasvanut kahdella lapsella. Emilia on 6- ja Joel 2-vuotias.
Tilalla on nyt 40 lypsävää, 40 hehtaaria omaa peltoa sekä 20 hehtaaria vuokramaata.
Uutta on rakennettu tai vanhaa uudistettu lähes joka vuosi, paljolti omin voimin: säilörehutorni, konekatos, avoliiterimallinen joutilaskasvattamo...
Kolme vuotta sitten tilalla oltiin ison päätöksen edessä: tehdäänkö iso navettainvestointi vai päivitetäänkö vanhaa rakennusta?
Eläinmäärä oli kasvanut, ja vuosituhannen vaihteessa rakennettu kylmäpihatto alkoi olla epäkäytännöllinen.
Pariskunnan haaveissa siinsivät laajennus, mahdollinen automaattilypsyyn siirtyminen ja kunnon sosiaalitilat.
Tarjouksia kyseltiin useammasta paikasta. Lopputulos oli selvä: liian iso investointi.
Valittiin siis vanhan päivitys. Sen tuloksista voit lukea MT:n rakennusteemasivuilta ensi keskiviikon lehdessä.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

