TTS: Koneurakoinnin taksat tarkistettava – pelkästään polttoaineen hinnan nousun kattaminen vaatii kymppejä lisää tuntihintaan
”Uusiin urakointisopimuksiin on tärkeää sisällyttää urakoitsijan mahdollisuus tarkistaa taksaa polttoaineen hinnan merkittävästi muuttuessa.”
Kaasu pohjassa ajoa kannattaa välttää, ja esimerkiksi maantieajossa taloudellinen ajotapa tarkoittaa moottorin kierrosluvun pitämistä alle kahden tuhannen kierroksen, TTS muistuttaa polttoaineen säästökeinoista. Kuva: Markku VuorikariPolttoöljyn keväinen raju hinnan nousu on kasvattanut merkittävästi koneurakoinnin kustannuksia. Raskaassa traktorityössä polttoaine voi muodostaa jopa puolet kustannuksista, todetaan TTS Työtehoseuran tiedotteessa.
”Polttoaineen hinnan vaikean ennustettavuuden vuoksi on hyvä sisällyttää uusiin sopimuksiin mahdollisuus tarkistaa taksaa hinnan muuttuessa.”
Urakointihintojen kehitys on ollut viime vuosina maltillista, niin myös konetyön kustannusten nousu. Konetyön kustannukset alkoivat nousta nopeammin jo vuoden 2021 aikana, ja viime keväänä hintojen nousu kiihtyi.
”Polttoaineen hinnan vaikean ennustettavuuden vuoksi on hyvä sisällyttää uusiin sopimuksiin mahdollisuus tarkistaa taksaa hinnan muuttuessa.”
TTS:n tuorein urakointihintakysely koskee vuoden 2020 toteutuneita urakointihintoja. Kysely tehdään kahden vuoden välein, joten tämän vuoden toteutuneista taksoista saadaan tietoa vasta ensi keväänä.
Vuoden 2020 kesällä kevyen polttoöljyn arvonlisäveroton hinta oli noin 60 senttiä litralta. Tämän vuoden toukokuussa hinta oli noin 1,40 euroa litralta eli yli kaksi kertaa enemmän.
80 sentin hinnan nousu tarkoittaa kevyehkössä traktorityössä, esimerkiksi 12,5 litran kulutuksella kymmenen euroa ja tuplakulutuksella 20 euroa lisää tuntikustannukseen, TTS laskee.
”Jos traktorityön tuntiveloitus oli vuonna 2020 noin 60 euroa tunnilta, pelkästään polttoaineen hinnan nousun kattaminen tarkoittaisi hinnan korotusta vähintään 70–80 euroon.”
Toukokuun hinnalla polttoainekustannus on 25 litran tuntikulutuksella 35 euroa tunti. Monissa töissä isoilla koneilla polttoainetta kuluu vielä enemmän.
Viljankuivauksessa öljynkulutus voi olla esimerkiksi 50 litraa tunnissa, jolloin öljykustannus on yhteensä 70 euroa tunnissa.
”Jos traktorityön tuntiveloitus oli vuonna 2020 noin 60 euroa tunnilta, pelkästään polttoaineen hinnan nousun kattaminen tarkoittaisi hinnan korotusta vähintään 70–80 euroon.”
Kaikkein suurin hintojen korotuspaine on tullut polttoaineista, mutta myös koneiden hinnat ovat olleet nousussa. Konehintojen nousu konkretisoituu vasta konetta vaihtaessa, mutta jos urakointia tehdään pidemmällä tähtäimellä, se tulisi huomioida urakointitaksoissa vuosittain, TTS muistuttaa.
Siten kaluston vaihdon yhteydessä ei tarvitse korottaa hintaa sen vuoksi, vaan konekaluston ylläpito huomioidaan tasaisesti urakointihinnassa.
Polttoaineen hinta on vaihdellut ennenkin, mutta nyt muutokset ovat olleet aikaisempaa suurempia lyhyessä ajassa. Toisaalta muutos voi tapahtua myös toiseen suuntaan.
”Uusiin urakointisopimuksiin on tärkeää sisällyttää urakoitsijan mahdollisuus tarkistaa taksaa polttoaineen hinnan merkittävästi muuttuessa”, TTS:n tiedotteessa sanotaan.
Maarakennus-, tienhoito- ja metsäkonealoilla käytetään pidemmissä sopimuksissa yleisesti indeksiehtoja, joilla taksojen tarkistus sidotaan tiettyihin Tilastokeskuksen ylläpitämiin alakohtaisiin indekseihin.
”Indeksit seuraavat kustannustasoa kuitenkin toteutuneen mukaan, ja tulevat siten kuukauden pari jäljessä. Äkillisiin hintapiikkeihin niistä ei ole apua.”
Polttoaineen hinnan muutosten varalle sopimukseen voidaan kirjata lisäehto eli polttoaineklausuuli, TTS neuvoo. Se tarkoittaa, että urakointihintoja tarkastetaan sopimuskauden aikana polttoaineen hintojen kehityksen mukaisesti, esimerkiksi päivän hinnan mukaan.
”Indeksit seuraavat kustannustasoa kuitenkin toteutuneen mukaan, ja tulevat siten kuukauden pari jäljessä. Äkillisiin hintapiikkeihin niistä ei ole apua.”
Polttoaineen kulutukseen voi jossain määrin myös vaikuttaa. Ajotapa vaikuttaa kulutukseen, vaikka nykyaikaisten traktorien moottorit ovatkin polttoainetaloudeltaan vanhoja traktoreita parempia ja portaattomat vaihteistot pyrkivät kuormittamaan moottoria optimaalisesti.
Kaasu pohjassa ajoa kannattaa välttää, ja esimerkiksi maantieajossa taloudellinen ajotapa tarkoittaa moottorin kierrosluvun pitämistä alle kahden tuhannen kierroksen. Maantieajossa liian alhaiset rengaspaineet lisäävät vierintävastusta ja polttoaineen kulutusta merkittävästi.
Polttoaineen kulutusta työn aikana kannattaa seurata. Kulutuksen seuranta on tärkeää jo oikean hinnoittelunkin takia.
Polttoaineen kulutukseen voi vaikuttaa myös muualla kuin kuskin penkillä. Töiden toteutusta etukäteen suunnittelemalla, ajoreittejä optimoimalla ja hukka-ajoja välttämällä voi saavuttaa sekä kustannusten että työajan säästöä.
Koneiden koko ja teho kannattaa mitoittaa tehtävään työhön sopivaksi ja pyrkiä mahdollisimman tasapainoisiin koneketjuihin.
Työtehoseuralla on saatavilla TTS-Kone-kustannusten laskentaohjelma, joka on erityisesti urakoinnin konekustannusten laskentaan suunniteltu.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat







