Siirry pääsisältöönSiirry hakuun
Siirry sivupalkkiinSiirry alaosaan
  • Eläinsuojelun otantatarkastuksista edellisvuotista puhtaammat paperit kohdetiloille

    Vasikoiden oloissa olisi vuodesta toiseen parannettavaa.
    Kaikista vasikoista ei huolehdita yhtä hyvin kuin näistä.
    Kaikista vasikoista ei huolehdita yhtä hyvin kuin näistä. Kuva: Saara Lavi

    Viimevuotisten eläinsuojelun otantatarkastusten saldo on lupaava: laiminlyönneissä havaittiin pientä laskua.

    Vuotta aiemmin tilanne oli toinen. Silloin laiminlyönnit lisääntyivät.

    Ylitarkastaja Taina Mikkonen Ruokavirastosta tosin selvensi silloin, ettei valvontatulosten heikkeneminen välttämättä tarkoittanut tilanteen huononemista pitopaikoissa yleisemmin. "Se voi tarkoittaa myös, että meillä on ollut riskiperusteet kohdillaan: Mitä paremmin valvonta kohdentuu riskitiloille, sitä todennäköisemmin myös laiminlyöntejä löytyy."

    Nytkin raportissa todetaan tulosten kertovan, että viranomaiset ovat onnistuneet kohdistamaan eläinsuojeluvalvontaa hyvin riskitiloille. "Riskiotantaan kuuluvilla tiloilla oli merkitsevästi suurempi riski laiminlyönneille kuin satunnaisesti valituilla tiloilla", Mikkonen toteaa tiedotteessa.

    Otantaan perustuvia eläinsuojelutarkastuksia tehtiin viime vuonna 314 tuotantoeläintilalla, joista 283:lla oli tarkastushetkellä eläimiä. Koronapandemian vuoksi otantatarkastuksia tehtiin viidennes toissavuotista vähemmän.

    Laiminlyönnit ovat laskeneet hieman kaikilla tarkastetuilla tuotantoeläintiloilla broileritiloja lukuun ottamatta.

    Otantaan perustuvissa eläinsuojelutarkastuksissa paljastui säädösten vastaista menettelyä 27 prosentilla tuotantoeläintiloista. Toissa vuonna osuus oli 30 prosenttia.

    Tarkastetuista nautatiloista yhteensä 200:lla oli eläimiä.

    Laiminlyöntejä havaittiin 30 prosentilla nautatiloista.

    Kaikista naudoilla havaituista laiminlyönneistä 32 prosenttia todettiin vasikoilla. Vasikoiden olot ovat aiempienkin vuosien raporteissa erottuneet joukosta.

    Tarkastetuilla lammastiloilla sekä laiminlyöntien osuus että laiminlyöntien lukumäärä tilaa kohti laskettuna laskivat edellisvuodesta.

    Sikatiloja tarkastettiin yhteensä 20. Eläinsuojelusäädösten vastaista menettelyä havaittiin 25 prosentilla tiloista, mikä on selvästi toissavuotista 41 prosenttia vähemmän. Tilaa kohti laskettujen laiminlyöntien määrä sen sijaan nousi.

    Kahdella broileritilalla kuudesta tarkastetusta raportoitiin laiminlyöntejä.

    Yhdelläkään tarkastetuista seitsemästä turkistarhasta, joilla oli tarkastushetkellä eläimiä, ei havaittu puutteita.

    Koronariskin vuoksi tarkastuksissa pyrittiin välttämään erityisesti minkkitiloja, joilla on aiemmin ollut muita enemmän puutteita. Tilat myös valittiin satunnaisesti ja niitä valvottiin koronapandemian vuoksi tavanomaista vähemmän.

    Seitsemän edellisen vuoden aikana laiminlyöntejä on esiintynyt 25–66 prosentilla tarkastetuista turkistiloista.

    Epäilyyn perustuvien eläinsuojelutarkastusten määrä ylitti 6 000 tarkastuskäynnin rajan jo kuudetta vuotta peräkkäin. Käynneistä vajaa neljännes oli uusintatarkastuksia, joilla varmistettiin, että aiemmin annettuja määräyksiä oli noudatettu.

    Kuten aiempinakin vuosina eniten tarkastuksia kohdistui koiriin, kissoihin, nautoihin ja hevosiin.

    Kymmenellä prosentilla käynneistä havaittiin vakavia laiminlyöntejä, ja viranomaiset ryhtyivät kiireellisiin toimenpiteisiin eläinten hyvinvoinnin turvaamiseksi.

    29 prosentissa käynneistä havaittiin epäkohtia, joihin puututtiin kielloin tai määräyksin.

    Aiempien vuosien tavoin suurin osa kiireellisistä toimenpiteistä kohdistui lemmikkieläimiin.

    Eläinkuljetuksissa laiminlyöntejä ilmeni 8 prosentissa tarkastetuista kuljetuksista. Epäkohtien osuus palasi aiempien vuosien tasolle toissa vuoden 2019 nousun jälkeen.