Viranomaisraportti: korona on riski kaikille Euroopan minkkitarhoille – aktiivista testaamista suositellaan
Tänä vuonna koronavirustartuntoja on havaittu 400 minkkitarhalta eri puolilta Eurooppaa. Tilanne on pahin Tanskassa.
Minkit ja muut näätäeläimet ovat herkkiä koronalle. Tartunnat tarhattujen ja villien eläinten välillä ovat mahdollisia. Kuva: Johannes TervoEuroopan elintarviketurvallisuusvirasto EFSA on julkistanut raportin, jonka mukaan korona on riski kaikille Euroopan minkkitarhoille.
Virasto suosittelee minkkitarhojen työntekijöiden ja eläinten tehostettua koronatestaamista terveysriskien vähentämiseksi. Aktiivisten varotoimien lisäksi tarhoilla tulee jatkaa tavanomaista terveysvalvontaa.
Virus leviää minkkitarhoilla tehokkaasti muun muassa eläinten elinolosuhteiden vuoksi. Raportin mukaan viruksen leviämistä tarhattujen ja villien eläinten välillä tulee tutkia aiempaa tarkemmin.
Sars-CoV-2-virus leviää minkkien ja muiden näätäeläinten keskuudessa nopeasti. Myös Suomessa tarhattu supikoira on herkkä tartunnalle. Tammikuusta alkaen virustartuntoja on havaittu 400 minkkitarhalla eri puolilla Eurooppaa.
Tilanne on pahin Tanskassa, missä virusta on havaittu 290 tarhalla. Lisäksi virusta on havaittu 69 tarhalla Hollannissa, 21:llä Kreikassa, 13:lla Ruotsissa, kolmella Espanjassa, kahdella Liettuassa ja yhdellä tarhalla sekä Ranskassa että Italiassa.
Suomen turkistarhoilla ei ole tavattu yhtään tartuntaa. Tämänhetkisen ohjeistuksen mukaan turkistarhaajien tulee lähettää itsestään kuolleet tai heikkokuntoisina lopetetut eläimet Ruokavirastoon tutkittaviksi.
Suomessa on tutkittu 15. helmikuuta mennessä 898 näytettä 152 tarhalta.
Eläinoikeusjärjestö Animalia vaatii kahden ulkomaisen eläinjärjestön kanssa Euroopan komissiota kieltämään turkistarhauksen kansanterveydellisistä syistä. Vaatimukselle haetaan selkänojaa EFSA:n raportista. Järjestöjen lisäksi 15 eri alojen tutkijaa eri puolilta Eurooppaa tukee tarhauskieltoa.
Turkistarhauskielto ei mainita EFSA:n raportissa keinona terveysriskien hillitsemiseksi.
Turkistarhausta on rajoitettu kansanterveydellisistä syistä Ruotsissa ja Tanskassa kuluvan vuoden ajan. Hollannissa turkistarhauskielto astui voimaan nopeutetulla aikataululla vuoden alussa. Koronaviruksen vuoksi tarhaus on kielletty myös Ranskassa ja Unkarissa. Belgiassa turkistarhaajat ovat tehneet vapaaehtoisen päätöksen lopettaa eläinten kasvatus väliaikaisesti.
Yleisradio kertoi eilen torstaina, että Mustasaaren ja Vöyrin kunnat ovat houkutelleet tanskalaisia turkistarhaajia Suomeen. Ylen mukaan tanskalaisia on houkuteltu muun muassa valmiiksi kaavoitetuilla, tarhaukseen soveltuvilla alueilla.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
