Ammattiliitto huolestui: Maatilat vähenevät, lomittajien työ osa-aikaistuu ja katoaa
Julkis- ja yksityisalojen toimihenkilöliitto Jyty vaatii kokoaikatyötä lomittajille.Kun työ ja lomitettavat tilat vähenevät, maatalouslomittajia irtisanotaan ja osa-aikaistetaan.
Jytyn julkaiseman kannanoton mukaan osa-aikaistuminen "uhkaa lomituksen tulevaisuutta ja työvoiman saatavuutta".
"Maatalouslomittajien työn tulee olla kokoaikaista, jotta lomittajien toimeentulo ja ammattitaitoisen työvoiman saanti turvataan", Jytyn puheenjohtaja Maija Pihlajamäki linjaa tiedotteessa.
Jytyn mukaan maatalouslomittajista osa-aikaisia on jopa noin 70 prosenttia. Suuri osuus johtuu siitä, että työnantaja antaa yö-, ilta-, lauantai- ja ylityökorvaukset mielellään vapaana rahakorvauksen sijaan.
Ongelmallista lomittajille ovat myös matkakorvaukset. Työpäivä saattaa olla kaksiosainen, mutta vain toinen matka korvataan. Keskimäärin lomittajat ajavat 86 kilometriä päivässä.
Maatalouslomittajat ry:n toiminnanjohtaja Raimo Kivinevan mukaan moni lomittaja on hakeutunut muuhun työhön.
"Lomittajien keski-ikä on noussut ja erityisesti nuorten lomittajien määrä on laskenut. Lomitustyössä sattuu myös eniten tapaturmia kunta-alalla", Kivineva toteaa Jytyn tiedotteessa.
Tällä haavaa maatalouslomituksen yt-neuvotteluja käydään 400–500 työntekijää koskien kuudessa lomitusyksikössä Alavudella, Liperissä, Salossa, Sotkamossa, Muhoksessa, Karstulassa ja Hankasalmella. Myös hallintohenkilöstöä on vähennetty.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

