Lidl tukee uudenlaista kananmunantuotantoa – suomalaisista ylijäämäkarkeista valmistetaan rehua hollantilaisille hipsterikanoille

Kanala saa kaiken energiansa katolla olevasta 1 100:sta aurinkopaneelista, joista energiaa riittää myös naapurustolle. Kuva: Tuulikki Viilo

Hollantilaisten kanojen ja sikojen ruokalista on laaja: osalle syötetään myös jatkojalostettuja leivoksia, jäätelövohveleita ja karkkia.

Herkut ovat peräisin elintarviketehtaiden ylijäämälaareista.

Vaikka idea roskaruualla elävästä eläimestä voi kummastuttaa, Nijsen-granicon rehutehtaan filosofia on yksinkertainen: palata aikaan, jolloin siat ja siipikarja vielä söivät, mitä ihmisiltä jäi yli.

”Sika on kaikissa kulttuureissa symboli säästämiselle”, sanoo Nijsenin toimitusjohtaja John Geurts.

Nykykielellä menetelmälle on hieno termi: kiertotalous. Varsinkin maatalousjätti Hollannissa sille on tarvetta.

Maassa asuu noin 16,7 miljoonaa ihmistä. Siipikarjaa taas on yli sata miljoonaa yksilöä: pelkästään munijakanoja on 35 miljoonaa.

Hollannin peltoalasta 80 prosenttia on varattu rehun tuotantoon, ja lisäksi maatalous on vahvasti riippuvainen valkuaisrehun tuonnista.

Tehdas tuottaa 100 000 tonnia valmista rehua vuodessa. Määrä on isoihin toimijoihin verrattuna vielä pieni.

Kukot teurastetaan 120 päivän iässä ja jatkojalostetaan kanahampurilaisiksi.

Tehtaalle tuodaan myös suomalaisen Malacon ja Pandan ylijäämämakeisia.

Kaupoista jätettä ei kuitenkaan saada. ”Jäte pitää erotella ja se on kaupalle haastavaa”, Geurts kertoo.

Ihmisten naposteltavat ovat kanoille usein liian suolaisia ja sokerisia, joten niitä pitää laimentaa.

Osa raaka-aineista on varsin arvokkaita: ylijääneissä välipalapatukoissa on mysliä, hunajaa ja kauraa.

Ihan kaikkea rehuun ei voida laittaa. Munijakanat eivät siedä esimerkiksi maitotuotteita, tehtaan rehuasiantuntija Karel van der Velden kertoo.

Yksi kompastuskivi täälläkin on. Proteiini. Sitä rahdataan edelleen Brasilian soijapelloilta.

”Etsimme vaihtoehtoja: levää, hyönteisiä, bakteereja... vaihtoehdot ovat kuitenkin vielä liian kalliita”, van der Velden selittää.

Nijsen toivoo, että EU-lainsäädäntö ruokajätteen käytön suhteen löystyisi.

”Sääli, ettemme saa käyttää kanoilla eläinvalkuaista. Kuulemani tutkijat ovat sitä mieltä, ettei kielto ole tieteellisellä pohjalla.”

Rehusta saavat osansa Kipsterin kanat. Kipster-munat kulkevat kansan suussa myös hipster-munina. Ne ovat olleet vuoden ajan hollantilaisen median lellikkejä.

Hollannissa kanat ja siat saavat myös jatkojalostettuja suomalaisia ylijäämäkarkkeja, kuten Pandan laktritsipatukoita, suklaarusinoita ja englannin rakeita. Kuva: Markku Vuorikari

Kanoilla on virikkeitä, verkolla suojattu ulkoilualue ja orsia. Kattoikkunoista tulvii luonnonvaloa, jonka viljelijät sanovat vähentävän höyhenten nokkimista. Tila pyörii täysin aurinkoenergialla.

Munat pakataan tilalla ja toimitetaan suoraan kaupan hyllyyn.

Lidl ostaa myös kaikki kukkotiput. Kukot teurastetaan 120 päivän iässä ja jatkojalostetaan kanahampurilaisiksi.

Se on Hollannissa poikkeuksellista: miljoonia kukkotipuja kaasutetaan vuosittain, sillä niitä ei tarvita kananmunantuotannossa. Myös vanhemmat kanat käytetään hyväksi hampurilaisen välissä.

Kanoja saa tulla katsomaan milloin vain. Tilalle on rakennettu erikseen alueita niiden tarkkailua varten.

Toisaalta Kipsterinkin munijakanat lopetetaan nuorina, alle vuoden iässä. Myös parvet ovat edelleen suuria, noin 6 000 linnun kokoisia.

Tilalla lisäksi ylpeillään suomalaisittain itsestäänselvyyksillä: nokkia ei typistetä ja antibiootteja käytetään vähän.

Erityisen ylpeitä tilalliset ovat eläinystävällisen tuotannon korkeinta tasoa merkitsevästä kolmen tähden Bete Leven -laatumerkistä.

Munia riittää noin puoleen Hollannin Lidleistä ja ne myydään usein loppuun.

Kovan kysynnän vuoksi rakenteilla on toinenkin kanala.

Erityisesti Kipster tähyää markkinoille, joissa puhetta eläinten hyvinvoinnista on paljon, mutta hyllyssä vaihtoehtoja vähän.

Sellaisia voisi löytyä vaikka Euroopasta.

Kuva: Tuulikki Viilo

Kipsterin tarina alkoi, kun Maurits Groen ja Ruud Zanders kehittelivät ideaa mahdollisimman ympäristö- ja eläinystävällisestä kanalasta.

Mukaan tulivat siipikarjantuottaja Styn Claessens ja markkinointialan ammattilainen Olivier Wegloop.

Groen on ollut mukana useissa kestävyyshankkeissa. Hän myös käänsi hollantilaisen version Al Goren elokuvasta ”Epämiellyttävä totuus”.

Ruud Zanders taas oli pyörittänyt isänsä kanssa 60-luvulta saakka häkkikanalaa.

Tuotannon piti olla isoa ja tehokasta. Ja sitten vielä isompaa ja tehokkaampaa.

Kananmunat olivat halvempia kuin koskaan ja kanat elivät yhä ahtaammin, mutta silti viljelijän taskuun ei jäänyt juuri enempää kuin aiemmin.

Rehukin mietitytti. Tilalla käyneet afrikkalaiset vieraat ihmettelivät, miksi hyvää viljaa tuhlataan antamalla sitä kanoille.

Samalla Zanders näki maailman muuttuvan ympärillään.

50-luvulla perheenäidit vaativat mielenosoituksin lisää lihaa. Nyt, vuosikymmeniä myöhemmin, Hollannissa protestoitiin eläinten hyvinvoinnin puolesta.

Eläinoikeuspuolue Partij voor de Dieren sai viime vuoden vaaleissa 3,2 prosenttia äänistä ja viisi parlamenttipaikkaa.

Kipsterin kanalassa on karahkoja ja jopa eläviä puita. ”Kanat haluavat avoimien tilojen sijaan piilopaikkoja”, John Geurts Nijseniltä selittää. Kuva: Tuulikki Viilo

Nelikon suunnittelema tila oli kuitenkin kallis rakentaa.

Yrittäjät tapasivat Amsterdamissa Lidlin Hollannin toimitusjohtajan ja kertoivat hänelle ajatuksistaan. Lidl lupasi yrittäjille viiden vuoden sopimuksen.

Munien tuottajahinta sovittiin tavanomaisia korkeammaksi. Ilman Lidliä tilaa tuskin olisi, he sanovat.

Valmiissa kanalassa parven koko on vain neljännes lain sallimasta koosta. Yhteensä lintuja on 23 000.