Ville Niinistö väläyttää maakunnallisia gm-kieltoja
Gm-kasvien alueellinen kielto etenee EU:ssa. Ympäristöministeri Ville Niinistö väläyttää Suomeen maakunnallisia kieltoja geenimuunneltujen kasvien viljelylle.
San Agustinin osuuskuntaan kuuluvat viljelijät viljelivät vuonna 2004 gm-maissia Bujaralozissa Koillis-Espanjassa. Lajike on maissikoisan kestävä. Kuvassa (vasemmalla) koisan vioittamaa tavanomaista lajiketta ja gm-lajiketta. Kuva: Kaijaleena RunstenBRYSSEL (MT)
”Olen sitä mieltä, että gm-kieltopäätökset voitaisiin tehdä esimerkiksi maakunnittain, jos alueilta löytyy siihen halua”, EU:n ympäristöministerien kokoukseen maanantaina Brysselissä osallistunut Ville Niinistö (vihr.) sanoo.
Mahdollisuus kieltää gm-kasvien viljely joko yksittäisessä jäsenmaassa tai sen osassa on pitkän väännön jälkeen etenemässä EU:ssa. Puheenjohtajamaa Kreikan tavoitteena on saada maakohtaiset gm-kiellot salliva direktiivi hyväksyttyä kesään mennessä.
Geenimuunneltujen kasvien viljely on jakanut EU-maat tiukasti eri leireihin. Viljelyä kannattavat esimerkiksi Britannia ja Espanja. Myös Suomi, Ruotsi ja Viro ovat tukeneet vireillä olleita gm-kasvien hyväksyntäpäätöksiä. Jäsenmaiden enemmistö kuitenkin vastustaa geenimuuntelua. Tiukimmin gm-kasvien hyväksyntää vastaan on taistellut Ranska.
Saksa taas ei ole osannut päättää kantaansa ja on äänestänyt gm-asioissa tyhjää.
Kiista nousi pintaan viimeksi kolme viikkoa sitten, kun jäsenmaat äänestivät Dupont Pioneer -yhtiön tuholaisia kestävän maissi 1507:n hyväksynnästä.
Nykyisen EU-lain mukaan lajikkeelle on myönnettävä viljelylupa, jos näyttöä sen ympäristö- tai terveyshaitoista ei ole. Viljelyluvan kumoamiseen tarvitaan jäsenmaiden määräenemmistön tuki.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

