Sorkkahoitajan työ vaatii fyysistä voimaa ja sitkeyttä, Tanja Kemppainen kertoo. Päivän aikana hän joutuu kyykistymään jopa 400 kertaa. Kuva: Pekka Fali
Tanja Kemppainen ryhtyi sorkkahoitajaksi, kun metsäkoneenkuljettajan työ oli liian sisäsiistiä
25-vuotias Tanja Kemppainen haluaa tulla aina vain paremmaksi sorkkahoitajaksi.
Puukenkä antaa kipeälle sorkalle aikaa parantua. Kuva: Pekka Fali
Sorkat muotoillaan kulmahiomakoneella. Kuva: Pekka FaliVaalalainen sorkkahoitaja Tanja Kemppainen houkuttelee lehmän hoitohäkkiin lempeästi mutta itsevarmasti.
”Tuuhan nyt, Hera.”
Pari taputusta takapuoleen ja Hera-rouva suostuu hoidettavaksi.
Kemppainen päräyttää kulmahiomakoneen käyntiin ja alkaa muotoilla sorkkaa.
Neljä sorkkaa hoituu vajaassa kymmenessä minuutissa, jos muotoilun lisäksi muuta hoidettavaa ei ole.
Jos sorkassa on esimerkiksi valkoviivan repeämä, Kemppainen liimaa sorkkaan puisen kengän, joka antaa sorkalle aikaa parantua.
Tulehduskohtiin Kemppainen suihkuttaa kuparikelaattisuihketta.
Kemppainen korostaa ennaltaehkäisyn merkitystä sorkkahoidossa.
”Kaksi kertaa vuodessa kannattaisi hoidattaa. On tärkeää, että sorkka pysyy hyvänmuotoisena, jotta anturahaavaumia ja muita ongelmia ei pääsisi tulemaan.”
Jos sorkkahoidon lyö laimin ja jalka tulee kipeäksi, nauta jää makaamaan eikä syö tarpeeksi.
Energiavaje puolestaan vaikeuttaa tiinehtymistä, mikä aiheuttaa tuotostappioita, Kemppainen muistuttaa.
Hänen mukaansa umpeen pantavien nautojen sorkat kannattaisi hoitaa, jotta ne pääsisivät uudelle lypsykaudelle tervein sorkin.
Kemppainen ei näe, että tietyissä navettatyypeissä olisi aina tietynlaisia sorkkavaivoja.
”Vaikka olisi kaksi samanlaista navettaa, vaivoissa voi olla eri trendit. Toisissa on ongelmia kosteudesta, toisissa tapaturmia.”
25-vuotias Kemppainen on toiminut yrittäjänä kaksi vuotta.
Sorkkahoitojen lisäksi hän työskentelee tilatyöntekijänä ja lomittajana.
Kemppainen ei ole kotoisin maatilalta, mutta karjatalous alkoi kiinnostaa, sillä hän pitää eläimistä ja sorkkahoidossa riittää haasteita.
Sorkkahoitajien keski-ikä on noin 50 vuotta, ja Kemppaisen mukaan hänellä on Suomessa vain kaksi naispuolista kollegaa.
Siksi nuori nainen on saanut kuulla epäilyjä, onkohan hänestä työhön.
”Fyysistä voimaa tarvitaan”, Kemppainen myöntää.
”Rälläkkä tärisee ja painaa. Päivän aikana pitää käydä kyykyssä jopa 400 kertaa.”
Kemppainen pitää fyysisestä kunnostaan huolta lenkkeilemällä ja venyttelemällä.
”Nyt on pitänyt ruveta käymään myös hierojalla”, hän kertoo.
Kylmäahon tilalla Siikalatvan Kestilässä on 120 lypsävän robottinavetta.
Sorkkahoitoon menee tilalla kolme päivää.
Tilan isäntä, Antti kylmäaho, auttaa siirtämään nautoja hoidettavaksi.
”Olen yrittänyt palkata avustajaa eläinten siirtelyyn, mutta en ole löytänyt ketään”, Kemppainen harmittelee.
Työturvallisuuden kanssa Kemppainen on ollut tarkkana, joten vaaratilanteita ei ole sattunut.
”Pitää olla rauhallinen. Silloin eläinkin pysyy rauhallisena.”
Sorkkahoitajan ammatissa parasta on Kemppaisen mukaan se, kun onnistuu parantamaan eläimen vaivoja.
Ronski ammatti sopii hänelle.
”En pystyisi olemaan töissä kaupassa tai kampaamossa”, hän nauraa.
Metsäkoneenkuljettajaksikin Kemppainen ehti opiskella. Moton puikoissa hän työskenteli vajaan vuoden, mutta koki senkin liian sisäsiistiksi.
”Pienessä kopissa tietokoneiden parissa”, hän kuvailee.
Kemppainen on myös ajanut turvesuolla traktoria ja raivannut pintavalutuskenttiä raivaussahalla.
Nyt ammatinvaihto ei ole mielessä.
”Tulevaisuuden haaveeni on tulla entistä paremmaksi sorkkahoitajaksi.”
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
