Kurikka ohitti Kuopion suurimpana maitopitäjänä
Maitotilojen määrä väheni viime vuonna seitsemän prosenttia.Kurikasta tuli viime vuonna Suomen suurin maidontuottaja. Syynä oli kuntaliitos eli Kurikan ja Jalasjärven yhdistyminen.
Kuopio jäi toiseksi, vaikka ylsikin lähes samaan maitomäärään kuin Kurikka. Kummassakin tuotanto oli reilu 55 miljoonaa litraa.
Seuraaviksi eniten maitoa tuotettiin Kiuruvedellä ja Kokkolassa.
Tiedot käyvät ilmi Luonnonvarakeskus Luken tuoreesta tilastosta.
Meijerit vastaanottivat viime vuonna noin 2 320 miljoonaa litraa maitoa.
Vuoden lopussa Suomessa oli 7 318 tilaa, jotka toimittivat maitoa meijeriin. Määrä väheni vuodessa seitsemän prosenttia.
Keskimääräinen tilalta meijeriin toimitettu maitomäärä kohosi 296 400 litraan.
Maidontuotanto väheni viime vuonna eniten Kainuussa, kun Vaalan kunta siirtyi osaksi Pohjois-Pohjanmaan elykeskusta. Samasta syystä Pohjois-Pohjanmaan maidontuotanto kasvoi eniten.
Tuotanto väheni myös Pohjois-Karjalassa, Keski-Suomessa, Pohjanmaalla, Savossa ja Lapissa ja lisääntyi Etelä-Pohjanmaalla, Hämeessä ja Ahvenanmaalla.
Maidontuotanto kasvoi AB-tukialueella 1 prosentin ja väheni C-tukialueella 0,5 prosenttia.
Korjattu 5.4.2017 kello 15:20 Luken tilastoissa oli virhe, korjattu maidontuotannon lukuja AB-tukialueella, tuotanto kasvoi yhden prosentin viiden prosentin sijaan, ja C-tukialueella, tuotanto väheni puoli eikä seitsemää prosenttia.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

