Sianlihatuotanto maksetaan tilan ulkopuolisella työllä
Sikatiloja oli tämän vuoden tukihaussa 200 vähemmän kuin viime vuonna, ja tänäkin vuonna määrän arvellaan vähenevän saman verran.Yksi tuotannon käytännössä lopettaneista tiloista on paimiolaisen Teija Ketolan tila.
”Millä investointeja varten otetut velat maksetaan, jos tuotot eivät riitä edes tuotantopanosten maksamiseen”, hän ihmettelee.
Ketolan tilalla lihasikoja on jäljellä enää sen verran, että kotieläintilan status pystytään säilyttämään maataloustuissa. Emakkosikala sen sijaan on täysin tyhjä.
”Hallinto on rakentanut teurastamoita tukevan järjestelmän. Tuet säilyttääkseen tilan on jatkettava täysin kannattamatontakin tuotantoa. Se turvaa teurastamoille halvan raaka-aineen.”
Teija Ketola on pitänyt miehensä kanssa tämän kotitilaa vuodesta 1978. Hyviäkin aikoja 34 vuoteen on mahtunut, mutta huonoa on ollut jo pitkään.
”Moni ihminen on tunnustanut minulle, että he ovat kokeneet tilanteen häpeänä. Sen vuoksi siitä ei ole pystynyt puhumaan kenellekään. Hiljaisuuden vuoksi tilanne on voinut päästä näin pahaksi.”
Ketolaa niin sikatalouden kuin koko suomalaisen maataloudenkin synkät luvut surettavat niin, että itkua täytyy pidätellä.
”En ymmärrä, miksi suomalainen tuotanto täytyy ajaa alas.”
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat


