Maitotilojen kilpailukyky paranee tilakokoa kasvattaen
Maitotilojen kilpailukyky kohenee, kun rakennekehitys tukee suurien tilojen muodostumista, todetaan maitotilojen rakennemuutos hallintaan -hankkeen loppuraportissa.
Myönteinen tehokkuuden ja tuottavuuden kehittyminen edellyttää myös järkevän tilusrakenteen syntymistä.
Kasvava karja tarvitsee paljon peltoa rehun tuottamista ja lannanlevittämistä varten. Mitä kauempana pellot sijaitsevat tilakeskuksesta, sitä enemmän tilan sisäinen liikenne vie aikaa ja kuormittaa ympäristöä.
Kilpailukykyä edistää karjakoon kasvattaminen suunnitelmallisesti, jolloin suuret hyppäyksittäin etenevät tuotannon laajennusinvestoinnit onnistuvat.
Loppuraportin tulokset osoittavat, että tarttuvat eläintaudit pystyvät aiheuttamaan suuria taloudellisia tappioita, mutta niitä syntyy myös tyhjistä eläinpaikoista.
Pian poikivien hiehojen ostaminen on tutkimuksen mukaan halvin tapa kasvattaa karjan kokoa. Seuraavaksi edullisinta on ostaa vasikoita, joiden kasvattaminen on ulkoistettu.
Raportissa muistutetaan sen tarkastelun koskeneen ensisijaisesti tilaa ja sen teknologiaa. Siksi tutkimustulokset eivät suoraan kerro, miten suomalaisten maitotilojen kilpailukyky pystytään turvaamaan.
Hankkeessa Suomen maitotiloja verrattiin Ruotsin, Tanskan, Saksan, Alankomaiden ja Puolan tiloihin.
Suomessa maidon yksikkökustannukset olivat vuosina 2001–2011 korkeimmat. Samoin maitotuotto ja tuet olivat suomalaistiloilla suurimmat, mutta siitä huolimatta täällä ei ylletty vertailutilojen tuloksiin.
Lisäksi tarkasteltiin ympäristöä, eläinten hyvinvointia ja ruokaturvallisuutta koskevan EU-lainsäädännön vaikutuksia maidon tuotantokustannuksiin. Suomalaisia tyyppitiloja verrattiin Saksaan, Irlantiin, Alankomaihin, Puolaan sekä Argentiinaan ja Uuteen-Seelantiin.
Lainsäädäntö vaikutti eniten alankomaalaisten maitotilojen tuotantokustannuksiin. Ruokaturvallisuutta koskevat lait hilasivat tuotantokustannuksia eniten ylöspäin Suomessa.
Maidontuotannon kustannuserot kilpailijamaihin verrattuna johtuvat ennen kaikkea Suomen luonnonoloista ja tuotannon rakenteesta, joista jälkimmäiseen tila pystyy vaikuttamaan.
Suuret tilat voivat ottaa käyttöön uutta teknologiaa ja pienet tehdä koneyhteistyötä
MAIJA ALA-SIURUA
MTT:n raportti Maidontuotannon muutoksessa haasteita ja
mahdollisuuksia www.mtt.fi/
mttraportti/pdf/mttraportti159.pdf
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
