Sipilä: Ei ole varmaa, hyväksyykö Suomi Kreikka-sovun
Huippukokous Kreikan pitämisestä eurossa päättyi sopuun. Uudistukset on hyväksyttävä Kreikan parlamentissa.
Keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä jatkaa hallitusneuvotteluita kahden porvaripuolueen kanssa huomenna perjantaina. Kuva: Kari SalonenBRYSSEL (MT)
Euromaiden pääministerit ovat juuri hyväksyneet suunnitelman, jolla Kreikan rahoittamista jatketaan ja jolla maa pidetään eurossa mukana.
Kreikka saa pääministeri Juha Sipilän (kesk.) mukaan 82–86 miljardia euroa lainaa.
Laina jaetaan kolmelle vuodelle.
Suomen hallitus tutkii nyt tarkasti, voidaanko ohjelma hyväksyä.
"Ei ole varmaa vielä, hyväksyykö Suomen hallitus lainaneuvottelut, vaikka Kreikka toteuttaisi kaikki vaaditut toimet", Sipilä sanoo.
Suomi veti neuvotteluissa Saksaa tiukempaa linjaa.
Lauantaina Suomi sai linjastaan tiukan kritiikkiryöpyn Kreikasta Twitterissä.
Yksi viikonlopun ehdotuksista oli, että Kreikka erotettaisiin väliaikaisesti eurosta. Se vaihtoehto kuitenkin tyrmättiin viime yön aikana.
Lainan ehtoina on useita talouden rakenteen muutoksia, jotka vaativat muutoksia Kreikan lakeihin.
Kreikalle esimerkiksi perustetaan 50 miljardin euron yksityistämisrahasto.
Lainoitus tulee Eroopan vakausmekanismin kautta, joten Suomelle ei tule uusia vastuita.
Euromaiden valtiovarainministerit kokoontuvat tänään iltapäivällä. Heidän olisi sovittava lyhyen ajan ratkaisuista. Siitä, miten Kreikka selviää tästä päivästä eteenpäin kunnes lainaohjelma vaikuttaa.
Kreikan pankit tarvitsevat rahoitusta välittömästi, sillä niiden rahat ovat lopussa.
Kreikan parlamentin on hyväksyttävä ehdotukset. Aikaa sille on kolme vuorokautta. Euroryhmän puheenjohtaja Jeoren Dijsselbloemin mukaan lopullisia päätöksiä jatkosta pitäisi olla viikon lopulla.
Sitten alkavat neuvottelut sovun yksityiskohdista ja käytännön toteuttamisesta.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
