Gm-vapaa-merkintä lisääntyy
Merkintä lisääntyy, vaikka geenimuunneltuja ainesosia sisältävissä tuotteissa pitää olla oma merkintänsä.
Eero Mattila kiinnittää kylttiä, joka kertoo, ettei hänen tuusulalaisella tilallaan käytetä geenimuunneltuja organismeja. Kuva: Kimmo HaimiYhä useammassa EU:ssa myytävässä elintarvikkeessa on merkintä, jonka mukaan tuotteen tai sen raaka-aineen valmistuksessa ei ole käytetty geenimuuntelua (gm), kertoo Foodnavigator-verkkolehti.
Esimerkiksi Saksassa uusista tänä vuonna markkinoille tulleista elintarvikkeista 3,5 prosenttia on varustettu gm-vapaa-merkinnällä. Italiassa vastaava luku on 4,7 prosenttia. Myös Suomessa useat elintarvikeyritykset ovat ryhtyneet merkitsemään tuotteisiinsa, ettei niissä ole geenimuunneltuja ainesosia tai tuotantoketjussa ei ole käytetty gm-organismeja.
Merkintä yleistyy siitäkin huolimatta, että EU-säädökset edellyttävät merkintää niihin tuotteisiin, joissa geenimuunneltuja ainesosia on vähintään 0,9 prosenttia.
Unionin lainsäädäntö ei vaadi merkintää geenimuuntelusta esimerkiksi silloin, kun elintarvikkeeksi käytettäviä tai niitä tuottavia eläimiä on ruokittu gm-rehulla.
Alkuperäinen uutinen Foodnavigatorin verkkosivuilla.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat


