Kaarinan tarina on esimerkki siitä, mitä tapahtuu, kun kesäkanan kohdalla kaikki menee järjestelmällisesti pieleen

Kanarouva Kaarina pelastajansa Timo Lehtelän sylissä. Kuva: Anne Anttila

Tämä tositarina kertoo kanarouva Kaarinasta.

Kaarinan tarina on esimerkki siitä, mitä tapahtuu, kun kesäkanan kohdalla kaikki menee järjestelmällisesti pieleen.

Kovia kokenut ja enemmän kuin yhden perssulan menettänyt kanarouva on nyt turvassa ja omiensa joukossa.

Pelastuminen talven alta oli suuri ihme, sillä muutamassa kuukaudessa lempeäluonteisesta karkulaisesta tuli puolivilli ja elämää pelkäävä kanapoloinen. Kesän mittainen painajainen ei ollut kuitenkaan Kaarinan syy.

Kaarina, hänen kanaystävänsä Kerttu sekä lauman johtajaksi arvottu Kullervo-kukko olivat yksiä niistä monista kanalan asukeista, jotka matkasivat pahvilaatikoissa eri puolille maakuntaa.

Edessä oli pesti kesäkanoina.

Kullervo ja hänen emäntänsä matkasivat pieneen kylätaajamaan. Kolmikon koti oli kesäistä mallia ja sijoitettu katottomaan koirahäkkiin.

Kanarouvat Kaarina ja Kerttu sekä kukkoherra Kullervo eivät viihtyneet kesäkodissaan vaan karkasivat. Omatoimimatka sisälsi paljon vaaran paikkoja. Kuva: Anne Anttila

Vapaaseen tepasteluun tottuneet kesävieraat päättivät samantien laajentaa reviiriään. Ja kun luonto oli keksinyt siivet, niin niiden avulla oli helppo suihkaista aidan yli vapauteen.

Naapureiden pihapiiriin ilmestyneet karkulaiset aiheuttivat lähes poikkeuksetta suurta ihailua.

Erityisesti vanhemman väen keskuudessa Kullervo ja tytöt nostivat pintaan ihania muistoja. Seniorit muistelivat kilpaa, kuinka kukko herätti aina aamulypsylle ja miten hyviä olivatkaan ne tuoreista munista valmistetut leivonnaiset.

Onnellinen aikakausi päätyi ajojahtiin, mutta kiinniottoyritykset menivät järjestelmällisesti pieleen.

Tuloksena oli vain harventunut sulkapuku ja pysyvä haavikammo.

Epäonnistuneiden yritysten seurauksena kukko menetti pyrstönsä ja vain hetkeä myöhemmin katosi koko kukko. Kullervon kohtalo jäi täysin hämärän peittoon.

Nämä hetket ovat meille ammattipelastajillekin todella merkittäviä. Jokainen henki on yhtä arvokas, Lehtelä muotoilee kiitollisena. Kuva: Anne Anttila

Ihmiset ilmoittivat tapahtumista eläinsuojeluviranomaisille.

Työ kanarouvien kiinni saamiseksi jatkui, mutta tällä kertaa luottamuksen kautta.

”On tärkeää, että traumaattisia tilanteita kokenut kana tuntee olonsa turvalliseksi. Tässä tapauksessa herkut ja aika tekee tehtävänsä”, valvontaeläinlääkärit ohjeistivat.

Kertun kohdalla tilanne toimi, sillä tämä saatiin kiinni ja palautettiin takaisin kesäkotiinsa. Kaarina sen sijaan päätti jatkaa "kesälomaansa".

Vahvatahtoisesta kanarouvasta tuli naapuruston yhteinen Kaarina. Yöt karkulainen nukkui turvallisessa lempipuussaan, piti sadetta varta vasten tehdyssä pesässään ja nautti kolme kanaystävällistä ateriaa päivässä.

Kaarina koki olonsa turvalliseksi, mutta kiinni kanarouva ei antanut enää ottaa. Ei, vaikka luottamus oli jo kosketusetäisyyden päässä.

Talvi painoi päälle ja huoli kasvoi. Vaikka sulkapuku kestää viileää, viima, kylmä ja pakkanen eivät anna armoa.

Viimeisen oljenkorren tarjosi pelastusalalla työskentelevä Timo Lehtelä. Taustalla oli pyyteetön halu auttaa.

Kului vain muutama viikko, kun ammattitaidolla suoritettu tehtävä sai onnelllisen lopun. Kanarouva saatiin pakkasen alta turvaan ja uuden kotikanalan lämpöön. Vastassa oli vanha tuttu, mutkien kautta samalle orrelle päätynyt kanakaveri Kerttu.

”Onnellinen loppu lämmittää aina pelastajan mieltä. Eläinpelastustehtävissä olen oppinut sen, että vaikka lopputulosta on vaikea ennakoida, kaikki tehdään mitä voidaan. Eläin on yhtä arvokas pelastettava kuin ihminenkin”, Lehtelä alleviivaa.