Viallinen siemen laski juurikassatoa
Osa viljelijöistä kylvi vioittunutta Stinger-lajikkeen sokerijuurikkaan siementä keväällä. Se taimettui heikosti ja kasvusto jäi aukkoiseksi.Nyt Sucros tarjoaa korvausta niille viljelijöille, jotka ilmoittivat asiasta kesällä.
Monen viljelijän mielestä korvaus on aivan liian pieni. MTK kehottaa korvaukseen tyytymättömiä ottamaan pikaisesti yhteyttä Sucrokseen, kiistämään korvauksen riittävyyden ja varaamaan oikeuden lisäkorvausvaatimuksiin.
”Taimettuminen oli surkeaa. Vain noin puolet taimista tuli pintaan”, maanviljelijä Janne Lassila Mynämäen Mietoisista kertoo.
Hän kylvi Sucroksen toimittamaa Stinger-lajiketta keväällä noin kymmenelle hehtaarille.
Lassila ilmoitti heikosta taimettumisesta heti juurikaskonsulentille. Tämä ei vielä siinä vaiheessa ollut kuullut, että muilla olisi vastaavia ongelmia.
Pian tietoa heikosta itämisestä alkoi kantautua muualtakin. Lassila otti useaan kertaan yhteyttä konsulenttiin. Lopulta taimia tultiin laskemaan.
Lassila ilmoitti jo siinä vaiheessa olevansa eri mieltä tuloksesta. ”Mukaan laskettiin myös paljon muita myöhemmin pinnalle tulleet taimet. Ne jäivät kesän mittaan muiden alle eikä niistä tullut kunnon satoa.”
Syyskuun lopulla Sucros lähetti vahingoista ilmoittaneille kirjeen, jossa tarjoaa korvausta.
Kirjeessä todetaan: ”Stinger-lajikkeen heikko itäminen ja hidas kehittyminen korvataan viljelijöille täysimääräisesti. Stinger-lajikkeen aiheuttama satotappio on laskettu lohkonne kasvutilanteen, oman viiden vuoden keskiarvonne ja Sokerijuurikkaan tutkimuskeskuksen määrittelemän juurikkaan keskimääräisen kehityksen perusteella.”
Lassilan mielestä Sucroksen esittämä korvaus on täysin alimitoitettu. Hän myös kyseenalaistaa kirjeessä esitetyt korvauksen laskuperusteet. ”Kasvuston tämän hetken todellista tilannetta ei kukaan ole käynyt katsomassa.”
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

