Ilmastonmuutoksen ja väestönkasvun ratkaiseminen vaativat sijoituksia maatalouteen

Jos alkutuottaja ja kuluttaja eivät Suomessa pääse paremmin kontaktiin, niin huonostihan tässä käy, analysoi Kaisa Karttunen kaupan suurta voimaa suhteessa ruokaketjun tuotantopäähän. Kuva: Kari Salonen

"Maailmalla on kaksi isoa haastetta: väestönkasvu ja ilmastonmuutos. Ihan samalla oksalla ne istuvat. Mitä enemmän väestö kasvaa, sitä enemmän tulee kulutusta ja päästöjä", vertaa tutkija Kaisa Karttunen.

Ilmastonmuutoksen torjunta ja siihen sopeutuminen kietoutuvat Karttusen mukaan yhteen luonnonvarojen – varsinkin veden ja maan – kestävän käytön kanssa.

"Maatalouden luulisi olevan kiinnostava kohde niin, että viljelijät itse ja kansalliset yhtä lailla kuin kansainväliset rahoittajat sijoittaisivat siihen."

Karttunen palasi viime vuoden lopulla kotimaahan. Suuri osa paristakymmenestä viime vuodesta vei hänet kansain­välisten maatalouden, ruuantuotannon ja ilmastonmuutoksen kysymysten parissa muun muassa Roomaan YK:n ruokajärjestön FAO:n käytäville. Hän on työskennellyt myös Afrikan eri maissa.

Se, mistä Suomessa puhutaan Karttusen mielestä edelleen vähän, on juuri Afrikan talouskasvu.

"Monissa maissa ulkomaankauppa kasvaa ja maanosaan investoivat nykyisin muutkin kuin kiinalaiset. Afrikka yhdentyy muun maailman talouteen."

Silti Afrikka on vielä pitkään se maanosa, jossa maatalous on elinkeinoista tärkein.

"Se on työllisyyden lähde, viennin lähde, ylipäätään elämän ylläpitäjä. Maataloustuotannon kysymykset ovat varsinkin siellä elämän ja kuoleman kysymyksiä."

Köyhyyden ja aliravitsemuksen poistaminen vuoteen 2030 mennessä on YK:n kestävän kehityksen tärkeimpiä tavoitteita.

Noin 800 miljoonaa ihmistä ei saa tarpeeksi energiaa ruuastaan. Väestön kasvaessa FAO:n arvion mukaan nykymenolla heitä on 13 vuoden kuluttua edelleen 650 miljoonaa.

Pitää siis tehdä montaa isoa asiaa, jotta kyetään tuottamaan enemmän ruokaa vähemmillä päästöillä entistä vaihtelevammissa luonnonoloissa.

"Vaikka ruokaa tuotettaisiin maailmassa tarpeeksi, kaikki eivät sitä välttämättä saa tarpeeksi. Viljelijöistäkin osa on niin köyhiä, etteivät he saa tarpeeksi ruokaa perheilleen."

Tullaan siis jälleen investointeihin.

Karttunen nostaa esiin erityisesti maaseudun naisten aseman. "Jos heillä olisi mahdollisuus saada lainoja sekä oikeudet maahan, osa ongelmista olisi jo sillä ratkottu."

Yhtä lailla tarvitaan toimia työpaikkojen ja sosiaaliturvajärjestelmien eteen. "Kyllähän ruokaa olisi tarpeeksi jo nyt, mutta monilla ei ole varaa sitä hankkia", tutkija muistuttaa.

Ruoka-avun varassa eläviä vähävaraisia on myös Suomessa. Ongelma ei siis ole vain köyhien maiden.

Työllisyydestä huolehtiminen kaupungistumisen voimistuessa on keskeinen osa ruokaturvaa – ja pidemmällä tähtäimellä yhteiskunnan vakautta. Pula maatalousmaasta pahenee ilmastonmuutoksen myötä: peltojen pintamulta muuttuu suolaiseksi, kun meri tulvii suistoalueille. Toisaalla eroosio ja kuivuus autioittavat viljelykelpoisia alueita.

Tilannetta pahentaa se, että useissa köyhissä maissa ruuantuotantoa rasittaa maatalousmaan pirstaloituminen.

"Jos kaupungeissa olisi tarjota ihmisille töitä, maaseudulta voisi lähteä hallitusti ja työllistyä. Silloin maata ei tarvitsisi aina vain pilkkoa pienemmiksi tilkuiksi kuten nyt tapahtuu", Kaisa Karttunen huomauttaa.

Oikeudenmukainen ja tarkoituksenmukainen maa­politiikka on siten sekin yksi osa ruokaturvan ja ilmastonmuutoksen vaikeaa yhtälöä.