Lomittajat kisasivat kynin
Maatalouslomittajat mittelivät kirjallisesti hyvistä eläintenhoidon ja konetöiden taidoista viime viikolla. Kaikissa paikallisyksiköissä kisattiin.Vuoden maatalouslomittaja 2015 -kilpailu käynnistyi eri puolilla Suomea. Lomittajilta kysyttiin omasta työhyvinvoinnista huolehtimisesta.
”Kolmivaiheisessa kilpailussa korostuvat ammattitaito ja työhyvinvointi”, lomituksen asiantuntija Pia Lahin Melasta sanoo.
Lahin korostaa työhyvinvoinnista huolehtimista, sillä perheelle ja läheisille, harrastuksille ja elämälle pitää riittää voimia. Lomittaja tekee vastuullista työtä.
Lomittajakilpailun ensimmäisessä karsinnassa miteltiin kynin monivalintatehtäviä.
Kilpailun kysymykset liittyivät eläinten ruokintaan ja hyvinvointiin, lypsyyn, työturvallisuuteen, tuotelaatuun ja työsuhde-asioihin.
Kaksi parasta kustakin paikallisyksiköstä jatkaa aluekilpailuun. Ne järjestetään huhtikuussa.
Aluekilpailuihin selvisi sata maatalouslomittajaa. Siellä taitoja testataan käytännön töissä kuten loppukilpailussa Joensuussakin.
Jokaisen aluekilpailun voittaja jatkaa finaaliin, jossa ratkaistaan maan paras maatalouslomittaja tänä vuonna.
Loppukilpailun näyttämönä on Farmari-maatalousnäyttely Joensuussa heinäkuun toisena päivänä.
Maatalouslomittajina työskentelee 5 000 henkilöä Suomessa. Monipuolista ammattitaitoa vaaditaan. Eläinmäärät kasvavat, ja tietotekniikka lisääntyy.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
