Korkein oikeus myönsi valitusluvan metsäyhtiöille
Korkein oikeus (KKO) on myöntänyt valitusluvan Metsäliitto Osuuskunnalle, Stora Enso ja UPM:lle raakapuukartelliasian korvauskanteiden vanhentumiseen liittyvässä asiassa.Helsingin käräjäoikeus oli maaliskuussa 2014 hylännyt metsänomistajan edellä mainittuja metsäyhtiöitä vastaan nostaman vahingonkorvauskanteen.
Hylkäämisen perusteena oli kanneoikeuden vanhentuminen. Helsingin hovioikeuden saman vuoden marraskuussa antaman ratkaisun mukaan vahingonkorvausvaatimukset eivät olleet vanhentuneita, mihin perustuen hovioikeus kumosi käräjäoikeuden antaman tuomion ja palautti asian käräjäoikeuden käsiteltäväksi.
Metsäyhtiöt hakivat KKO:lta valituslupaa hovioikeuden ratkaisuun.
Metsäyhtiöiden mielestä epäselvää oli ollut muun muassa se, mistä ajankohdasta kilpailunrajoituslain ja vanhentumislain mukaiset vanhentumisajat olivat alkaneet.
Metsäyhtiöt ovat hakeneet valituslupaa KKO:lta myös kahdessatoista muussa puukartellin liittyvässä vahingonkorvausasiassa. Kyseessä olevien muiden asioiden osalta valituslupa-asian käsittely on jätetty odottamaan nyt valitusluvan saaneen asian ratkaisemista, KKO kertoo tiedotteessa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
